Sunday, January 1, 2017

Juhlavuosi alkoi tyylikkäästi

HP oli yhdessä vaimonsa ja noin sadan tuhannen muun kanssa vastaanottamassa uutta vuotta Helsingin Kansalaistorilla ja Töölönlahdella klo 22.00 - 00.30. Väkijoukko on suurin, jonka HP on koskaan yhdellä kertaa nähnyt. Ihmisiä veti paikalle paitsi perinteinen tapa ottaa vastaan uusi vuosi myös se, että Helsingin kaupunki, valtiovalta ja muut osalliset olivat panostaneet näyttävään ohjelmaan, jota viihdemusiikki hallitsi.


Ohjelmisto oli rakennettu niin, että meitä eläkeläisiä oli selvästi vähemmän kuin nuoria, mutta hyvin mekin valtavassa tungoksessa pärjäsimme, kun kanssaihmiset olivat perin kohteliaita toisilleen.




Kuvissa näkyvät ohjelmistorakenteet oli pystytetty sille paikalle, johon nousee Helsingin uusi keskuskirjasto, jonka nimikin illan kuluessa paljastettiin. Se on Oodi, joka tarkoittaa lyyrillistä runoa, joka tunnettiin jo antiikissa.


Paikalla ollut väki käyttäytyi mallikkaasti, ja jos joku humaltui, niin vasta puolenyön jälkeen pikkutunneilla.
Erityisen ilahduttavaa oli myös se, että maahanmuuttajataustaisia oli runsaasti, ja hekin näyttivät suhtautuvan innokkaan odottavaisina Suomen juhlavuoteen.


Ennen illan päätösnumeroa HP ja Ulla poikkesivat Aseman Wurstilla tankkaamassa, ja panivat samalla merkille, että kymmenet lähijunat toivat Helsingin lähiöistä, Espoosta ja kauempaakin tuhansia ihmisiä seuraamaan pääkaupungin vuoden vaihdetta. Kaikki näyttivät olevan iloisella tuulella. Poliiseja ja turvamiehiä oli paljon, mutta minkäänlaisia häiriöitä ei HP:n silmiin sattunut.


Kansalaistorin juhla päättyi komeaan ilotulitukseen, jossa riitti ihastelua.


HP toivottaa ystävilleen ja bloginsa lukijoille Hyvää Uutta Vuotta ja virkeää itsenäisyytemme juhlaa. Vuoden aikana on hyvä palauttaa mieliin Suomen historiaa, koska sitä media ja kirjankustantajat tarjoavat nyt lähes päivittäin.

No comments: