Anna Ziguren kaunis Suomi-kuva

Lauantaina oli kirjamessuilla Suomen tietokirjailijoiden aamupäiväseminaari. Tilaisuus alkoi brunssilla, jossa oli mukava tavata vanhoja tuttuja eri puolilta Suomea. Ensimmäisenä astui lavalle Anna Zigure, johon HP tutustui 1990-luvulla toimittaessaan Keskisuomalaisen sunnuntainumeroon Annan kuukausikolumneja. Anna oli silloin (1992-1998) Latvian suurlähettiläs Helsingissä, joten hän oli kiinnostava kolumnisti ja sitä paitsi erittäin hyvä kirjoittaja, joten hänen tekstejään ei tarvinnut paljonkaan käsitellä.

Anna on kirjailija, jonka kirjoja on julkaistu myös Suomessa. Nyt hän oli puhumassa uudesta kirjastaan, jossa hän käsittelee Suomi-kuvaa Latvian lehdistössä vuosina 1822-1945. Hän piirtää kuvan yli kahdesta tuhannesta Suomea käsittelevästä artikkelista, jotka muodostavat eräänlaisen latvialaisen version Valkoliljojen maasta, ja syntyy laaja katsaus Suomen historiaan yli 120 vuoden ajalta.

Jo kirjan nimi Graniittisen maan jalo kansa (280 sivua) on meille suomalaisille sekä kohtelias että imarteleva, mutta arvattavasti myös sillä tavalla todenmukainen, että näin Latviassa meistä ajateltiin. Annan mukaan  suomalaiset ovat aina olleet jonkinlainen esikuva latvialaisille.

Annaa haastatteli tilaisuudessa professori Seppo Zetterberg, hänkin HP:n vanhoja tuttuja. Seppo on Suomen parhaita Baltian historian tuntijoita ja tutkijoita.
Paikalla oli myös Jukka Rislakki, Hesarin entinen Baltian-kirjeenvaihtaja, Annan aviomies ja niinikään kirjailija, joka messuilla oli esittelemässä uusinta vakoilun maailmaan sijoittuvaa kirjaansa.
Seuraavan kerran HP:llä on tilaisuus tavata Anna ja Jukka lokakuussa 2018. Olemme näet sopineet, että he tulevat HelsinkiMission syysretken illanviettoon kertomaan Latviasta ja latvialaisten suhteista suomalaisiin.

Kustantajan ilotulitus

Jyväskyläläinen Docendo kustantaa kirjoja yhä kiihtyvään tahtiin, ja niin mielenkiintoisia, että Hesaria, iltapäivälehtiä ja tv-uutisia seuraamalla melkein luulisi, ettei Suomessa muita kustantajia olekaan. Näin oli erityisesti viime viikolla, jolloin HP:kin kävi Docendon julkkareissa (alan harrastajien nimi kirjan julkistamistilaisuudelle) Ostrobotnialla kolmena päivänä, ja sen lisäksi Docendon kirjoja julkistettiin myös muualla. Kyse oli kustantajan Juha Janhosen mukaan heidän ilotulituksestaan.

Yhtä vilkasta oli edellisellä viikolla. Tällä viikolla HP:lle tulleiden kutsujen määrä on vähäisempi. Hyvä niin, jotta voi vetää vähän henkeä ennen kuin Kirjamessut, vuoden kirjallinen huipputapaus ja kirjaihmisten kulttuuriloma, huomenna alkavat.

HP laittaa muutaman kuvan edellisen viikon kirjoista ja niiden kirjoittajista. Kirjat ja tekijät ovat esillä myös kirjamessuilla.

Ylen toimittaja Juha Hietanen haastattelee Stalinin salaiset kansiot -kirjan tekijöitä (professorit Kimmo Rentola, Ohto Manninen ja Timo Vihavainen).

Dosentti Lasse Laaksosen kirja Viina, hermot ja rangaistukset kertoo kenraalien ja everstien henkilökohtaisista ongelmista. Häntä haastatteli Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Jan Erola.

Ehkä eniten julkisuutta sai entinen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen kirjallaan Länttä vai itää - Suomi ja geopolitiikan paluu.

KulttuuriaTartossa II/III: Komea Kansallismuseo

Viron suosituin matkailukohde on uusi Kansallismuseo Tartossa. Jo ison rakennusen muotoilu hätkähdyttää. Katto on kuin lentokenttä. Se muistuttaa meitä siitä, että paikalla oli ihan oikea lentokenttä, jossa Neuvostoliiton strategiset pommikoneet päivystivät 24/7 valmiina lähtöön varusteinaan tarvittaessa ydinpommit.

Kansallismuseon arkkitehtuuri on valoisa ja ilmava.

Museon vaikuttavin näyttely kuvaa suomensukuisten kansojen historiaa ja nykyhetkeä eri puolilla Eurooppaa ja Aasiaa.

HP pani erityisesti merkille talon, joka edustaa ns. pyöröhirsiromantiikkaa (nimi on otettu nykyajasta). Huomaa myös katon rakenne, joka puolestaan on tehty, siis kauan sitten, ns. lomalautamenetelmällä, jota HP on käyttänyt omissa rakennusprojekteissaan (ks. blogi 1.9.2017).

Seuraava kuva kertoo, miten sukulaiskansat asuivat myös kodan tyyppisissä asumuksissa.

Tässä esillä alkeellisia metsästysvälineitä. Pienellä jousella ammuttiin oravia ja muita pieniä turkiseläimiä. Nuolen pää oli tylppä, jotta saaliseläimen turkki ei rikkoutuisi.

Museon valoisassa ravintolassa söimme maittavan lounaan - hyvässä seurassa ja kaikessa rauhassa, niin kuin tapaan kuului.

Oppaamme Virve näytti ylpeänä lippua, joka on Viron vanhin, jostain 1800-luvulta, jolloin se piti pitää visusti piilossa.

Toinen päivän kohteista oli Eliel Saarisen suunnittelema Paavalin kirkko, jonka restaurointi oli ehdolla arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon saajaksi.

Uuden alttaritaulun on maalannut Kuutti Lavonen. Taulu on kolmiosainen, ja sitä voidaan käyttää myös osissa.

Matkamme johtajistoon kuulunut Inna Vintturi (oik.) musisoi kirkossa yhdessä kirkon urkurin kanssa. Ihmeen hyvin huilu ja urut soivat yhdessä.

Pääsimme vielä käymään Peipsi-järven vanhauskovaisten ortodoksien yhteisössä. Kirkon ikonikokoelma oli vaikuttava. Pari kuvaa HP ehti ottaa, ennen kuin meille kerrottiin, että valokuvaus on kielletty.

Ortodoksien elämästä kertovaa esitystä kuuntelimme hartaina.

Ullan apu asunnottomille

Näin Asunnottomien yön päivänä on aihetta julkaista seuraava kuva, jossa on Ullan sukkatuotanto viime kesältä, ja jonka hän on nyttemmin antanut asunnottomien tarpeisiin.

Kun meillä ei ole mökillä televisiota eikä älypuhelinta, on aikaa ulkotöiden jälkeen tehdä kaikkea muuta, kuten lukea kirjallisuutta, kirjoittaa kirjoja tai kutoa sukkaa. Ullan tuotanto viime kesältä, siis kolmelta kuukaudelta, oli yksi sukkapari viikossa, yhteensä 13 paria, sekä jokunen kaulahuivi. Lisäksi hän luki kaksi kirjaa viikossa, kaunokirjallisuutta ja jännityskirjallisuutta. Kirjojen hankinnassa häntä auttoi hienosti Korpilahden kirjasto.

HP:n tuotannosta kuulemme sitten lähemmin huhtikuun alussa 2018, päivänä, jolloin Rüdiger von der Goltz nousi maihin Hangossa - siis sata vuotta sitten. Kustantaja Docendo myy jo kirjaa kirjakauppiaille otsikolla Haastaja Saksasta - von der Goltz ja Mannerheim 1918.

Kekkonen, Kotkan Ruusu ja Saionmaa

Perjantai-iltana Finlandia-talossa konsertoinut Arja Saionmaa (s. 1944) kertoi hauskan tarinan vuodelta 1975. Hän oli ollut mukana Urho Kekkosen 75-vuotispäivien jatkoilla, jolloin presidentti oli pyytänyt häntä laulamaan mielikappaleensa Kotkan Ruusun. Saionmaa oli nolona joutunut kieltäýtymään ja myöntämään, ettei ollut kuullutkaan moisesta laulusta.

Tämä tuntuu uskottavalta, sillä Saionmaa kuului siihen 1970-luvun vasemmistolaiseen laululiikkeeseen, joka uskoi taistelulauluillaan parantavansa maailmaa ja jonka arvomaailmaan Kotkan Ruusun kaltainen musiikki ei kuulunut. Tapaaminen Kekkosen kanssa kuitenkin vaikutti niin, että myöhemmin tämä merkittävän kansainvälisen uran Tukholmassa, Pariisissa ja Ateenassa tehnyt laulaja otti repertoaariinsa Kotkan Ruusun. Hän kertoi laulaneensa kappaleen kuudella eri kielellä, mikä varmaan kovasti miellytti Kekkosta, jonka kanssa Saionmaa HP:n muistin mukaan ystävystyi.

Entä sitten tämä konsertti? Saionmaa on 73-vuotiaanakin karismaattinen laulaja ja esiintyjä, jonka ääni on edelleen vahva ja persoonallinen. Taistolaiskautensa jälkeen Saionmaa on pyrkinyt mukaan politiikkaan RKP:n listoilta niin eduskunta- kuin EU-vaaleissa, mutta menestys on jäänyt vaatimattomaksi.

Kulttuuria Tartossa I/III: Ennen oli Dorpat

HelsinkiMissio jatkaa hienoja kulttuurimatkojaan. Viime syksyltä muistamme retken, jossa tutustuimme Pohjois-Viron kartanoihin (ks. blogit 21.10., 26.10. ja 2.11. 2016). Nyt kohteena oli Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto ja sitä ympäröivä Tartumaa. Neljän päivän matkalla näimme monia kiintoisia ja tärkeitä kohteita
Näin itsenäisyytemme juhlavuonna oli jotenkin sykähdyttävää nähdä Tarton ylioppilaskunnan talo, jossa suomalaiset J.K. Paasikiven ja Väinö Tannerin johdolla neuvottelivat Tarton raja- ja rauhansopimuksen vuonna 1920. Sopimus oli kovassa vauhdissa olleille kansallis-suomalaisille "häpeärauha", kun Suomi ei saanut muuta kuin (sic.) Petsamon ja sen jäätymättömän sataman mutta ei vaatimiaan isoja alueita Itä-Karjalasta eikä Kuolasta. Reaalipolitiikko Paasikivi yritti toppuutella tunteita korostaen, ettei isoa naapuria tullut liikaa kurittaa, koska vahvistuttuaan se ottaisi menetyksensä takaisin. Samaa mieltä oli muuten HP:n hyvä ystävä, kreivi von der Goltz jo vuonna 1918.

Tiettävästi Tarton sopimuksen allekirjoituksesta 14. lokakuuta 1920 ei ole yhtään valokuvaa. Sen sijaan on Eric Vasströmin piirros, jonka Helsingin Sanomat sattumoisin julkaisi matkamme aikana Suomi 100 -sarjassaan. Suomen delegaatio on pöydän vasemmalla laidalla, keskellä Paasikivi. Oikealla Neuvosto-Venäjän neuvottelijat. Itse neuvottelut kestivät neljä kuukautta. Ne käytiin Dorbatissa, jolla nimellä Tartto vielä tunnettiin ainakin saksan kuin ruotsin kielissä. Vasströmin piirroksessa paikaksi on merkitty Dorbat. HelsinkiMission ryhmäkin asui sopivasti hotelli Dorpatissa.

Tärkeä nähtävyys oli Tarton yliopisto, jossa opiskelee nelisen sataa suomalaista. Iltavalaistuksessa tämä 1803-1805 rakennettu nykyinen päärakennus on vaikuttava  klassisismin edustaja doorilaisine pylväineen. Edelliseen tekstiin viivaten todettakoon, että Tartu Ülikoolin eli yliopiston alkuperäinen nimi vuodelta 1632 oli latinaksi Academia Dorpatensis.

Matkamme pääjuhla eli ohjelmallinen illanvietto pidettiin yliopiston ravintolassa, joka niin ikään oli komea paikka, ei siis mikään kahvila, kuten nimen voisi kääntää.

Illalliseksi saimme Peipsi-järven kuhaa, samaa jota Tarton rauhanneuvottelijat nauttivat päätösillallisellaan Automat-ravintolassa. Lisäksi nämä iltapukuiset herrat saivat Astrakanista tuotua kaviaaria, jota meille ei tarjoiltu.

HelsinkiMission tavan mukaan matkanjohtajat Inna Vintturi ja Olli Valtonen musisoivat yhdessä.

Olli piti koskettavan puheen, jossa hän palasi tärkeään teemaan, siihen, että yhteiskuntamme suurin ongelma on ihmisten syrjäytyminen, ja sitä hänen johtamansa organisaatio pyrkii vähentämään.

Seuraavassa kuvassa on Hansa Travelin opas ja tuotejohtaja, tuttumme jo viime vuodelta, iki-ihana Virve Vast, jonka kanssa HelsinkiMissio on tehnyt elinikäisen yhteistyösopimuksen.

Hansa Travel on perheyritys, jonka erikoisalana ovat tällaiset räätälöidyt kulttuurimatkat. Ilkan pöytäseurana oli HT:n toimitusjohtaja Anna, joka on Virven tytär.

Kauan odotettu vauvauutinen

HP kirjoitti 1. maaliskuuta 2012, kun uusi presidenttipari oli ottanut paikkansa Linnassa, että siihen jatkoksi sopisi kerrassaan mainiosti uutinen iloisesta perhetapahtumasta. "Tätä jääkäämme siis odottamaan." Nyt se uutinen on tullut, ja siitä iloitkaamme.

Vähän sääliksi käy muita presidenttiehdokkaita, kun mallikkaan viranhoidon lisäksi tuli vielä tämäkin uutinen, joka hivelee kansalaisten syvimpiä tuntoja. On selvää, että lapsen syntymä tulee olemaan iso uutinen ainakin Euroopassa, jonka uutisvirta muuten on kovin mollivoittoisa. Ja varmaan onnittelusähkeitä ja myönteistä julkisuutta tulee myös Atlantin takaa ja muualtakin.

Onnea Jenni ja Sauli.

Opiskelijoidemme kanssa KITA-ravintolassa

Tarkkaavainen blogin lukija lienee huomannut, että viime keväänä miellyimme Esplanadilla olevaan japanilaiseen KITA-ravintolaan. Nyt kävimme siellä heimon opiskelijoiden kanssa herkuttelemassa buffet-pöydässä, jossa oli tarjolla monenlaisia sushi-annoksia. Mukana oli ensi kertaa näissä lukuvuoden avajaisissa myös Kiara. Kaikilla nuorilla alkoi koulussa uusi taival: Jaakko ja Sakke aloittivat peruskoulun yläasteen, Veera lukion sekä Kusti ja Kiara korkeakoulunsa.

Tarjolla oli myös toinen buffet-pöytä, jossa oli muunlaisia aasialaisia herkkuja kuten paistettua ankkaa ja vihanneksia.
Jälkiruoaksi otimme kaikki paikan erikoisuuden, teejäätelön.

Parin tunnin yhdessäolon jälkeen poistuimme kukin tahoillemme. Sakke oli tässä vaiheessa jo hypännyt Eiraan menevään spåraan.

Eipä sitten muuta kuin menestystä opinnoissa. Vähän ahkeruutta se edellyttää.

Tyylikäs veteraanijuhla Paimiossa

Sunnuntaina ajoimme Paimioon, jossa Paimion Sotaveteraanit ry vietti 50-vuotisjuhliaan. Tilaisuus oli kerrassaan hieno. Hyviä puheita, juhlavaa musiikkia ja aito isänmaallinen tunnelma. Esiintyjät olivat Paimion yhteiskoulusta ylioppilaaksi päässeitä.

Musiikista vastasivat Laivaston soittokunta, Paimion Sotaveteraanikuoro ja Jokelan koulun oppilaat.
Juhlapuheen piti HP:n lankoveli Pentti, komeasti kenraalin univormussa. Hän tarkasteli sotien jälkeistä Kylmän sodan aikaa ja veteraanien selviytymistä siitä.

Sisar Ulla kuunteli keskittyneesti Pentin erinomaista puhetta.

Muusikko Petri Laaksonen, myös Paimion ylioppilaita, lauloi omia kauniita kappaleitaan.

Juhlassa esiteltiin Pentin ideasta syntynyt juhlakirja. Komea ja ajankohtainen tietoteos, joka on päässyt myös Suomi Finland 100 -ohjelmaan. Paljon hyviä, sujuvia tekstejä ja erinomainen, runsas kuvitus, kaikki Paimiosta, siis sekä kuvat että tekstit. Kirjan perusrakenne on koskettava, kun koko sotaa katsotaan yhden pitäjän näkökulmasta. Silloin pääosassa ovat naiset, miehet ja lapset.

HP:n opiskelutoverilla Timo Joutsamolla oli keskeinen rooli teoksen toimittajana. Timon isä Einari oli sodassa kapteeni ja Paimion konekiväärikomppanian päällikkö. Sodan jälkeen hän teki pitkän uran historianopettajana sekä Paimion yhteiskoulun ja Turun Suomalaisen yhteiskoulun rehtorina.

Hänen vaimonsa puolestaan on Ullan opiskelutovereita.

Pois lähtiessä Pena ja HP pääsivät samaan kuvaan. Ja kuten näette, juhlasta jäi kaikin puolin hyvä mieli.

Juhlan jälkeen kävimme tervehtimässä omia veteraanejamme. Paimion hautausmaalla lepäävät Kaija ja Viljo...

... sekä Turun hautausmaalla Maija ja Oskari.