Tuesday, December 21, 2021
AIV-palkinto jaettiin Nobelin syntymäpäivänä
10. joulukuuta on tunnetusti Alfred Nobelin syntymäpäivä (varsinaisesti 1833) - tunnetusti sen tähden, että tuolloin jaetaan Nobel-palkinnot komeassa juhlassa Tukholmassa. A.I. Virtanen sai oman nobelinsa 76 vuotta sitten 1945. Päivää juhlistetaan myös Suomessa, sillä Virtaselle läheiset tiedeyhteisöt Ravitsemuksen Tutkimussäätiö, Suomalaisten Kemistien Seura ja Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica Fenniae järjestävät kahden vuoden välein juhlaseminaarin, jossa jaetaan A.I. Virtanen palkinto. Palkinto myönnetään Virtasen elämäntyön muistamiseksi tunnustuksena kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimustyöstä. Tänä vuonna palkinto jaettiin komeissa puitteissa, Helsingin yliopiston isossa juhlasalissa. Palkinnon sai Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovinen, joka tunnetaan paitsi kansainvälisesti palkittuna mikrobiologian tutkijana myös tietokirjailijana. Uusimmassa kirjassaan Parantavat bakteerit (WSOY) Huovinen kertoo, kuinka bakteerit ylläpitävät ihmisen terveyttä.
Esitelmässään Hyvät, pahat bakteerit Huovinen osoittautui loistavaksi esitelmöitsijäksi. Hyviä olivat myös kaksi muuta, dosentti Anne Salonen, joka esitelmöi suolistomikrobiston kehityksestä, sekä Valion tutkimusjohtaja emeritus Matti Harju, joka kertoi Virtasen elämäntyöstä otsikolla Mitä uutta tänään? Se oli Virtasen vakiokysymys, kun hän päivittäin muutamaan kertaan piipahti laboratorioissaan katsomassa, kuinka tutkimukset edistyivät. Neljä vuotta sitten myös HP kävi samassa tilaisuudessa puhumassa Virtasesta, nyt oli esillä hänen kirjansa Mies, liekki ja unelma (Otava) yhtenä Matti Harjun lähteenä.
Juhlaseminaari päättyi mukavaan cocktailtilaisuuteen, jossa seurustelu tuttujen kanssa jäi vähäiseksi koronarajoitusten takia. Mutta tarjoilu oli maukasta ja opiskelijoiden musiikki loi tilaisuuteen arvokkaan tunnelman.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment