Rymy-Eetun Pitkällä lounaalla

Juha täytti 40 vuotta maanantaina 17. marraskuuta. Juhlia oli pariinkin otteeseen. Ensin Satu järjesti lauantaina 15.12. kotonaan iltapäiväcocktailit lähiomaisille ja sen jälkeen vei Juhan juhlaillalliselle Savoyhin.

Maanantaina Juha sai postissa seuraavan viestin:
"Kutsumme Sinut ensi lauantaina 22. marraskuuta Helsinkiin. Esitämme, että otat bussin, joka lähtee kotinne edustalta noin klo 15.24. Kampin bussiterminaalissa on klo 15.46 vastassa ryhmämme jäsen, joka ohjaa Sinut oikeaan osoitteeseen. Tilaisuus päättyy klo 19.
Tervetuloa
Joukko ystäviä"

Katsotaanpa, mistä oikein oli kysymys. Juhan lankomies (sisaren kautta) Timo oli vastassa Kampissa ja johdatteli Juhan paikkaan, joka siis oli hänelle yllätys. (Kuva otettu klo 22)

Rymy-Eetu on Erottajalla oleva suosittu baijerilaistyyppinen ravintola, jossa baijerilaista ja muuta kevyttä musiikkia soittaa Tohtori Floppi ja hänen Nahkahousuorkesterinsa. Kun Juha Timon opastamana saapui paikalle, orkesteri soitti ja me lauloimme sen tutun "Paljon onnea vaan", myös englanniksi kun saksaksi emme osanneet. Myöhemmin illalla orkesteli vaihtui ja tilalle tuli bändi, joka soitti modernia tanssimusiikkia. Silloin saksalaistyyppinen olutravintola muuttui äkkiä nuorison suosimaksi tanssiravintolaksi, johon vielä pikkutunneilla oli pitkät jonot.

Meitä oli kahdeksan hengen ryhmä, ja illalliseksi olimme varanneet Rymy-Eetun "Pitkän lounaan", jossa tavalliseen lounaaseen verrattuna on se etu, että sitä tarjoillaan aina klo 24:ään saakka. Ja syötävääkin siinä on: 1. sillilautanen, 2. carrymakkarat, 3. porsaanpaistia, 4. omenapiiras ja 5. kahvi avec.

Meitä palveli upeasti Aino, joka tässä tarjoilee Juhalle (vas.) ja Mikalle, joka on Juhan toinen lanko, vaimon sisaren mies.

Illan ainoan puheen piti Juhan eno ja kummi Pentti Sakari, joka ojensi isänsä (Juhan isoisän) Viljo Sakari Airion vanhan taskukellon Juhalle, joka jatkaa Sakari-perinteitä. Puhe oli siis ainoa, mutta muuten kyllä puhuttiin vilkkaasti, välillä jopa oikeinkin vilkkaasti.

Tommi Huusko on Juhan vanha koulu- ja opiskelukaveri ja nykyinen yhtiökumppani jo 15 vuoden ajalta. Nuorten miesten firma aloitti Jyväskylässä Pietari Express Oy:nä ja toimii nykyisin Vantaalla nimellä PEX-Logistics Oy.

Arolan Heikki (alla vas.) on aviossa Juhan toisen kummin eli Johannan kanssa, jota sattuneesta syystä ei ollut juhliin kutsuttu, kun tarkoitus oli, että annetaan äijäenergian vapaasti hyrrätä. Kuvassa oikealla edellä jo mainittu Timo.

Arolan Jussi on Juhan toiseksi ainoa miesserkku. Hänen veljensä Otto oli estynyt osallistumasta.

Kuten yllä olevasta kutsusta näimme, "tilaisuuden" piti päättyä klo 19. Toisin kuitenkin kävi. Vain Mika joutui lähtemään klo 19. Muut lopettivat myöhemmin: Pentti klo 21, Jussi klo 23, Heikki, Tommi ja Heimopäällikkö klo 24 sekä Juha ja Timo klo 01. Ajat ovat noin-aikoja.

Ja kuten seuravista kuvista näemme, tunnelma lähenteli kattoa. Mutta kuten muuan ystäväni tapaa sanoa: "Hauskaa oli - kaikki muu kiistetään."

Neljän isän päivällinen

Isänpäivänä meitä oli Jääkärinkadulla koolla neljä isää: Antti (75), Touko (67), Timo (42) ja Juha (39). Yhteiskuvaan kelpuutettiin myös nuorisoa: Kusti (10), Veera (7), Jaakko (4) ja Sakke (4).

Erityismaininnan ansaitsee Ullan valmistama hirvipaisti, jonka hän oli saanut tupaantuliaislahjaksi veljeltään Penalta, joka puolestaan oli kaatanut hirven Kemijärvellä, vaarojen maisemissa ja Ullan äidin kotipitäjässä.

Valmistus meni seuraavasti: Parin kilon paisti oli uunissa 9 tuntia miedossa lämmössä (85 C). Paistamisen jälkeen liha maustui merisuolaliemessä 1,5 tuntia. Lopputulos oli hieno. Liha oli kauniin syvänpunaista, erittäin mureaa ja maukasta. Tarjoiltiin kylmänä yrttikastikkeen kera. Alkuruokana oli suppilovahverokeittoa, jälkiruokana juustoja, kakkua ja kahvia. Juomina punaviini (Chateau Haut-Monplaisir 2005), sherry (Nobleza) ja portviini (Cockburn´s Special Reserve). Lasten Menu poikkesi tästä vain juomien osalta.

Viimeinen katsaus viime kesään

Keskiviikkona piipahdimme Korpilahden mökillä täyttämässä hiiribaarin tarjonnan ja hakemassa työkaluja, joita tarvitaan siskoni Johannan kodin remontissa. Samalla matkalla hoitelimme myös muita asioita, kuten sosiaalisia suhteita Sinikka ja Antti Peltoniemen luona. Kiitokset vaan hernekeitosta ja letuista. Heinolassa kävin haastattelemassa kauppaneuvos Jukka R. Heinoa, josta kirjoitan - kuten muistakin Valion vuori-, kauppa-, maanviljelys- ja teollisuusneuvoksista, pienoiseläkerran "Talouselämän vaikuttajat" -kirjasarjaan.

Kun viime kesältä on kuvia vielä taltioimatta, laitan muutaman elokuulta, jolloin Sakke (4 v.) oli Toukolassa kesävieraana kolmisen viikkoa.

Siinä ajassa laajensimme parkkialuetta, apunamme oli mökkinaapuri Savion Eero Fiat-traktoreineen.

Muutama päivä meni kun teimme ensi vuoden sauna- ja takkapuut. Sakke kantoi puut sateensuojaan. Luonnollisesti hänellä oma moottirisahansa.

Iltaisin teimme palapelejä, joka oli Saken mielipuuhaa satujen ohessa. Sakke osoitti selviä Leadership-ominaisuuksia; kun minäkin silloin tällöin löysin palalle oikean paikan, Sakke muisti joka kerta kannustaa: "Hyvä Pappa".

Maltan ristiritarien jalanjäljissä

Viimeksi kerroin, miten olin purkanut Tallinnan-laukkuni ja pakannut ne uudelleen matkustaakseni Maltalle. Nyt Maltan-laukutkin on purettu ja on aika kertoa - kuten lupailin - mistä oikein oli kysymys. Kysymys oli Sotahistoriallisen Seuran syysretkestä, jossa tutustuimme viikon ajan Maltan värikkääseen sotahistoriaan. Meitä oli 44 hengen ryhmä ja erityisoppaanamme oli dosentti emeritus Kari Selen. Aurinkomatkojen oppaiden johdolla näimme Maltasta toki muutakin kuin sotahistoriaa. Mutta yleiskuva Maltan pääkaupungista Vallettasta on kuitenkin se, että ritarien linnoitukset ja palatsit hallitsevat miljöötä.Maltan roolin historiassa voisi lyhyesti määritellä niin, että Maltan tehtävä Välimerellä on ollut toimia Lähi-itään matkalla olleiden ns. ristiritareiden tukikohtana ja puolustaa tukikohtaansa ja edustamaansa läntistä kulttuuria itäisiä kansoja kuten turkilaisia vastaan. Myöhemmin 1800- ja 1900- luvuilla Maltasta on tullut ranskalaisten, brittien ja saksalaisten taistelujen kohde.

Maltan ritarikunta, johanniitat, oli monikansallinen. Siinä palveli ritariyksikkköjä monista Euroopan maista omine kansallisine tunnuksineen. Ritarien paraatiasut olivat komeat. Myös varustus edusti aikansa parasta ritarikulttuuria.

Johanniittain ritarikunta menetti sotilaallisen merkityksensä viimeistään silloin kun Napoleon valtasi Maltan 1798. Kaksi vuotta myöhemmin saaren ottivat haltuunsa britit, jotka perustivat sinne Välimeren alueen tärkeimmän laivastotukikohtansa.

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset tekivät parhaansa vallatakseen Maltan, mutta britit olivat tiukkoja ja estivät moisen yrityksen. Ratkaisevia tässä taistelussa olivat brittien Spifire-hävittäjät, joita pienellä saarella (suurin etäisyys rannasta rantaan 27 km) oli enimmillään useita satoja 1941-1942.

Malta itsenäistyi Kansainyhteisöstä 1964 ja britit lähtivät saarelta 1979 kun laivastotukikohdan vuokrasopimus päättyi. Johanniittain ritarikunta toimii edelleen keskittyen lähinnä hyväntekeväisyyteen. Sen päämaja on Roomassa.

Kun myös johanniittoja kuoli ja haavoittui taisteluissa, vaikka varusteet olivatkin hyvät, ritarikunta paneutui haavoittuneiden ja rauhan päivinä myös muiden sairaiden hoitoon. Maltan ritarikunta oli euroopankuulu hyvästä sairaanhoidostaan. Yläkuvassa Vallettassa olevan komean kolmikerroksisen sairaalan hienoin, ritareille tarkoitettu, kerros jolla on pituutta 155 metriä.

Matkaamme mahtui myös iloista yhdessäoloa lounaiden ja illallisten merkeissä.

Mukana oli myös lankoni Pentti Airio, joka on paitsi prikaatikenraali evp. myös tuore sotatieteiden (sotahistorian) tohtori. Alakuvassa Pentti, joka on seuramme varapuheenjohtaja, ojentaa lahjan matkamme asiantuntijalle Kari Selenille. Kuvassa on myös liikenneministeriön äskettäin eläkkeelle siirtynyt kansliapäällikkö Juhani Korpela vaimoineen.

Lopuksi katsaus liikenteeseen. Maltan bussit, jotka liikennöivät kaikkiin kaupunkeihin ja maaseudulle, ovat vanhoja brittibusseja 1960-luvulta: on Bedfordia, Leylandia ja Gumminsia. Niissä on hieno tunnelma, eikä matkustajista ole puutetta, koska hinta on 47 senttiä matkan pituudesta riippumatta.

Kulttuurimatkalla Tallinnassa

Muutama tunti sitten (torstaina klo 17) palasin kolmen päivän matkalta Tallinnasta, ja juuri sain pakattua laukkuni uudelleen huomenaamuna alkavaa Maltan-matkaa varten.

Tallinnassa olimme korpilahtisten ystäviemme kanssa. Mukana olivat Laurilat, Lehmusjoet ja Peltoniemet, siis kokenut 8-henkinen ryhmä, monet kerrat Tallinnassakin käynyt.

Uutuuskohteena meillä oli kolme vuotta vanha KUMU eli Eesti Kunstimuuseum. Komea rakennus, jonka on suunnitellut suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori. Museossa oli esillä mm. klassista taidetta, sosialismin tuotteita ja moderneja teoksia. Vaikuttava oli "puhuvien päiden" kokoelma; meille tuttuja olivat Lenin, Stalin ja Aleksanteri II. Veistokset todella olivat äänessä, sillä monet kohdehenkilöt puhuivat toistensa päälle omalla autenttisella äänellään.

Toisena kulttuurikohteena oli vanha tuttu, Estonia-teatteri, jossa nautimme Giuseppe Werdin Rigoletton (1851). Pääaterian söimme tutun kaavan mukaan vanhassa kaupungissa. Laiva oli pari kuukautta vanha Baltic Princess, kaikin puolin hieno ja mukava isohko alus.

Miksi sitten pakkasin laukkuni Maltaa varten, siitä kerron runsaan viikon kuluttua.

Halosen Antti - 75 vuotta

Lauantaina juhlistimme Susannan apen Antti Halosen 75-vuotista taivalta. Merkkipäivää vietettiin Lapinlahdenkadulla, jossa Susanna ja Timo tarjosivat juhlapäivällisen. Päivänsankari oli iloinen, kun kaikki hänen lastenlapsensa, yhteensä seitsemän, olivat paikalla. Tosi iloinen ja komea joukko. Kuvassa myös Antin lapset Kristiina ja Timo. Krissellä on viisi lasta: Julius (9), Henrik (7), Katariina (5), Mikael (3) ja Kristian (1). Timolla on kaksi, kuvan oranssipaitaiset, siis Kusti (10) ja Sakari (4).

Paikalla olimme mekin, ja tuliaisina se perinteinen.

Onnittelut Ahtisaarelle ja hyvää Natoa

Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon oltuaan tätä ennen ehdolla lukuisia kertoja. Mutta hyvä näin, olihan A. I. Virtanenkin ehdolla yli kymmenen vuotta, vasta 12. kerta toden sanoi.

Hyvään aikaan Ahtisaaren palkinto tuli sikälikin, että kaikkien huonojen uutisten jälkeen Suomi saa pitkästä aikaa positiivista julkisuutta. Luulen, että rauhanpalkinto, joka tulee pitkäaikaisesta työstä kansainvälisten kriisien sovittelijana, ihan oikeasti vahvistaa Suomi-kuvaa, enemmän kuin esimerkiksi tieteen tai kirjallisuuden Nobel-palkinto voisi tehdä.


Henkilökohtaisesti toivon, että Ahtisaari aktivoituisi politiikassaan tukea Suomen Nato-jäsenyyttä. Nyt hänen puheillaan on entistä enemmän painoa. Hän ei ole vain ex-presidentti vaan tuore Nobel-voittaja. Näitähän Suomessa ei ennestään ole kuin kaksi: F. E. Sillanpää 1939 ja A. I. Virtanen 1945.

Oma Nato-myönteisyyteni, samoin kuin Ahtisaaren - niin otaksun - perustuu siihen, että Nato on historian tehokkaimpia rauhanturvajärjestöjä. Se on turvannut Länsi-Euroopalle rauhan jo 60 vuoden ajan. Natoa tehokkaampi organisaatio on historiassa vain Rooman sotakone. Legioonat ylläpitivät rauhaa, "Pax Romanaa", peräti 200 vuotta. Eli tarvitaan sotilaallista voimaa rauhan ylläpitämiseen. Vanhat roomalaiset sanoivat asian näin: "Turvaa rauha varustautumalla sotaan."