Mannerheim-museosta Doris-risteilylle

Sunnuntaina Toukon päivänä heimomme juhlisti kahta asiaa:  lasten hyvin menneen kouluvuoden päättymistä ja HP:n edellisenä päivänä ollutta syntymäpäivää (74.).

Iltapäivämme alkoi klo 12 Mannerheim-museosta, talosta, jossa Marski asui noin 30 vuotta. Isossa talossa on paljon Mannerheim-kulttiin liittyvää nähtävää, josta oppaamme kertoi värikkäästi runsaan tunnin mittaisella kierroksella. Kun sisällä ei saanut kuvata, on tyydyttävä ulkokuviin.

Kaivopuistosta kävelimme Kauppatorin rantaan, jossa meitä odotti parituntinen lounasbuffet-risteily Doris-laivalla. Kuvassa Ulla, Kusti ja Juha menossa laivalle.

 

Laivan emäntä kertoili risteilyn aikana niistä näkymistä, joita laivasta avautui Helsingin saaristoon. Me sen sijaan keskityimme omaan ohjelmaamme.

Päivän tärkein tapaus oli stipendien jako kohtapuoliin kesälaitumille siirtyville koululaisille. Todistuksia ei vielä ollut jaettu, mutta vanhana opettajana HP oli tarkkaillut syrjäsilmällä lastenlastensa koulunkäyntiä pitkin talvea ja todennut, että motivaatio oli kova ja tulokset sen mukaisesti erinomaiset.

Myös HP sai osansa huomiosta, kun lapset ja heidän perheensä onnittelivat häntä syntymäpäivän johdosta. Toiseen onnittelukorttiin oli kirjoitettu syvällinen viisaus: "Mitä enemmän ikää karttuu, sitä vaikeampi on ajatella itseään vanhana." HP vakuuttaa, että näin se on.

Risteilyn loppuaika sujui maukkaan buffet-lounaan ja iloisen seurustelun merkeissä.

Kiitos koko heimolle mukavasta puolipäiväretkestä, ja hyvää alkavaa kesää kaikille. HP siirtyy nyt omille kesälaitumilleen Päijänteelle, mutta toivottaa kaikki halukkaat tervetulleeksi Toukolaan ihan milloin vain, silloin kuin itsekullekin sopii.

Outo käsitys demokratiasta

Perjantain Pressiklubissa Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula laukoi kovia Juha Sipilän kokoamasta kolmen suuren hallitutuksesta. Ruben Stillerin kysyessä, mitä tällainen konservatiiviseksi jo etukäteen luonnehdittu hallitus mahdollisesti tarkoittaisi, Kontula sanoi, että kysymys ei ole konservatismista vaan "taantumuksesta". Kun hän vielä lisäsi, että seuraavan neljän vuoden aikana "työmiehen veri on halpaa", HP:n mieleen tuli lähinnä vuoden 1918 retoriikka.

Kontula myös totesi, että demokratiasta ei ole Sipilän hallituksen aikana tietoakaan. Kun Stiller pyysi täsmentämään, millaista demokratian tulisi olla, Kontula määritteli asian niin, että asioista päättäisivät kaikki puolueet, etujärjestöt ja muut intressiryhmät yhdessä. Sinänsä kaunis ajatus, mutta se ei vain toimi, kuten edellinen ns. sateenkaarihallitus osoitti.

HP:n mielestä edustuksellinen demokratia on sitä, että pidetään vapaat vaalit, jonka tuloksen perusteella rakennetaan toimintakykyinen hallitus. Jos sitten käy niin, ettei hallitus saa tarpeeksi aikaan, seuraavissa vaaleissa kansalaisilla on vapaus äänestää toisin, jolloin hallituspohja muuttuu. Suomen monipuoluejärjestelmässä tämä on usein hankalaa, nytkin hallitukseen pitää ottaa edellisen hallituksen suurin vastuunkantaja ja myös vaaleissa tappion kärsinyt kokoomus, kun oppositiopuolueiden keskustan ja perussuomalaisten yhteinen kannatus ei ole ihan riittävä. Mutta hyvä näin. Kaksipuoluemaissa Englannissa ja Yhdysvalloissa tilanne on helpompi: valta vaihtuu, jos oppositiopuolue voittaa vaalit. Pienpuolueet ovat niin pieniä, ettei niistä ole sotkemaan selkeää hallituskuviota.

Sitäkin HP on ihmetellyt, että oppositioon jääneiden puolueiden kärkiedustajat (Rinne, Heinäluoma, Arhinmäki, Niinistö ja Haglund) ovat Kontulan tapaan jo etukäteen leimanneet Sipilän hallituksen lähes kelvottomaksi, mikä osoittaa, ettei demokratian ymmärrys ole heilläkään kovin korkealla.

Kokoomuksen pitkä kiri näyttää alkaneen?

Vappu meni pitkälti entisen kaavan mukaan: Ulla ja Raimo olivat aattoillallisella Jääkärikadulla ja Vappulounaalle saimme kutsun Tepan ja Matin kotiin, mistä suuri kiitos vielä jälkikäteen..

Ullanlinnanmäellä HP pani merkille, että vaalitappion kärsinyt kokoomus oli jo aloittanut uuden kampanjan. Ullanlinnan valkolakkisissa kun oli paljon potentiaalisia äänestäjiä, vaikka tuskin kukaan jaksoi politiikkaa tähän aikaa kuunnellakaan. Katsotaan nyt, millaisen hallituksen Sipilä saa aikaan ja mitä tuo uusi hallitus puolestaan saa aikaan.

Sakke evakossa Jääkärinkadulla

Sakke oli viisi päivää isovanhempiensa ilona Jääkärinkadulla, kun hänen oma kotiväkensä oli matkoilla eri puolilla Eurooppaa. Vanhemmat juoksivat Madridin maratonin 26. huhtikuuta, joka sattui sopivasti Timpan 50-vuotispäiväksi. Heillä oli matkassa muutama lähiystävä Suomesta. Timpalle maraton oli uusi kokemus, joten aika kovassa vesisateessa ja raskaalla radalla hiipui 4.40:n tuntumaan. Sussu, joka oli jo aiemmin juossut muutaman maratonin, kiersi matkan ajassa 4.01. Komeita suorituksia toki molemmat.

Sakken isoveli Kusti puolestaan oli matkustanut muutaman kaverinsa kanssa Lontooseen, missä heidän entinen luokkatoverinsa Hugo käy koulua ja opiskelee jalkapallon saloja maineikkaassa Arsenal Academissa, johon Hugolla, joka on ikäluokkansa (17 v.) lahjakkaimpia maalivahteja Euroopassa, oli stipendi lukion kurssia varten. Pojat asuivat hienossa hotellissa Arsenalin vieraina. Heidän retkensä kohokohta oli paikallinen huippuottelu Arsenal-Chelsea.

Meillä Jääkärinkadulla ohjelma oli arkisempaa. Teimme toki piipahduksen historiaan kun katsoimme elokuvissa uuden Asterixin, jossa tämä pikku kaveri yhdessä Obelixin ja muutaman muuan kanssa piti Rooman legioonia pilkkanaan. Elokuva oli silläkin tavalla elämys, että se oli moniulotteinen ja sitä katsottiin asianmukaisten silmälasien läpi. Iso rasia poppareita luonnollisesti täydensi elämystä.

Hyvät olivat tarjoilut myös Jääkärinkadulla, kuten paistettu kuhafilee parsan ja muusin kera.

Tätä kirjoitettaessa - maanantai-iltana - Kusti on jo palannut Suomeen. Vanhempia odotellaan tiistaina iltapäivällä.

Niin, entäpä mäykkymme  Saara? Hän oli evakossa Kauniaisissa Antti-vaarin hoteissa.

Milanon maaliskuu II/II: Upea La Scala ja pröystäilevä Mussolinin asema

Milano-juttunsa toisessa osassa HP keskittyy La Scalaan, maailman tunnetuimpaan oopperaan, jota varten Milanoon oli tultukin - katsomaan Guiseppe Verdin oopperaa Aida. Myöhemmin Nizzassa meillä oli tilaisuus mennä sikäläiseen oopperaan, jossa tarjolla oli Gioacchino Rossinin ooppera Semiramire. Hieno esitys sekin, joskaan ei ihan yhtä vaikuttava kuin Aida.

Matkalla La Scalaan tutustuimme Milanon kultaiseen neliöön,  joka tunnetaan nimellä Galleria Vittorio Emanuele II. Alueelle on keskittynyt kaikki luksusmerkkien isot myymälät sekä pienet eksklusiiviset putiikit. Kuvassa näkyvässä Biffissä piipahdimme ennen oopperaan pizzalla. Miestarjoilija pani merkille juhlavat asusteemme ja toivotti hyvää oopperailtaa.

La Scala ei ulkonaisesti ollut niin vaikuttava kuin olimme odottaneet. Komea kumminkin.

Oopperan museossa oli hieno maalaus oopperatalosta 1800-luvulta.

Kun Aidan esityksessä ei voinut ottaa kuvia, laitan mukaan muutaman kuvan museosta, jossa kuvaaminen, ilman salamaa, oli sallittua.

Aidan säveltäjä Verdi oli kunniapaikalla. Samoin Enrico Caruso, joka oli maailman paras tenori 1900-luvun alussa.

Oopperadiiva Maria Callas on laulanut monta isoa roolia La Scalassa-

Oopperan jälkeen vietimme vielä pari päivää Milanon ihmeisiin tutustumassa. Niistä nostan esiin 1930-luvun monumentin, joka syntyi kun Italian diktaattori Benito Mussolini halusi osoittaa fascismin voimaa ja rakennutti Milanoon uuden rautatieaseman. Se oli pröystäilevän vaikuttava, katsoi sitä mistä kulmasta tahansa.

Milanosta matkasimme Nizzaan junalla. Kulku oli mukavaa ja kesti viitisen tuntia. Myös Sukkapiiri kokoontui junassa.

 

 

 

Ruokavinkki Antti Rinteen tapaan

Ehkä koskettavinta, mitä SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on vaalihumussa kertonut, on hänen pastareseptinsä, joka noin lyhyesti sanottuna oli varsinainen rasva- ja kaloripommi.
HP:llä on tarjottavana vähän samanlaista. Siskoltaan Johannalta hän sai reseptin uunispagetista, jota sisko kotonaan Turussa 1960-luvulla mieluusti valmisti.

HP laitoi uunispagettia muutaman kerran vuosina 2004-2005 Atlantassa au pair´ina ollessaan. Menestys oli hyvä, varsinkin pojat, Kusti (silloin 8v) ja Sakke (3 v) tykkäsivät, myös toisena päivänä uudelleen lämmitettynä ja ehostettuna. Pari kertaa HP on saanut luvan laittaa sitä myös Suomessa. Oheinen kuva on otettu HP:n aikaisemmasta tukikohdasta Jyväskylästä.

 

HP:n uunispagetti on Johannan reseptin sovellutus, ja sen tarveaineet ovat seuraavat:.

- spagettia (pitkiä) yksi paketti

- jauhelihaa yksi paketti

- pekonia yksi paketti

- 2-3 sipulia
- juustoraastetta

 

 

Spagetti keitetään kypsäksi, jauheliha sekä silputut pekonit ja sipulit paistetaan pannussa. Sen jälkeen spagetti laitetaan uunivuokaan, jonka pohjalla on kerros tomaattisosetta. Spagetin päälle laitetaan jauhelihan, pekonin ja sipulin sekoitus ja kaiken päälle juustoraastetta (emmental tai parmesan antavat parhaan aromin). Tämän jälkeen vuoka pistetään uuniin, jonka lämpö on noin 350 C. Annetaan olla, kunnes juusto on sulanut kauniin ruskeaksi. Ruokajuomaksi sopii hyvä kotimainen pienpanimo-olut ja taustamusiikiksi jotain klassista.

Seuraavana päivänä voit jatkaa herkuttelua, kunhan toimit seuraavasti. Pilko jäljelle jäänyt uunispagetti pieneksi, paista lisää pekonia ja sipulia, sekoita annos huolella ja paista pannussa. Lisää purkki Jalostajan Chili-kastiketta ja anna annoksen muhia 2-3 minuuttia. Maku on jopa herkullisempi kuin edellisenä päivänä. Ruokajuomaksi käy mainiosti Valion rasvaton maito ja taustalla voi edelleen soida klassista musiikkia.

 

Ei muuta kuin hyvää ruokahalua, ja muista, ettei tätä annosta pidä tehdä kuin 2-3 kertaa vuodessa. Samaahan se Rinteen Anttikin taisi suositella omasta äijäannoksestaan.

 

Ensi visiitillä Aleksanterin teatterissa

Edellisessä blogissaan HP kertoi Tallinnassa olevasta Pietari Suuren rakennuttamasta upeasta palatsista. Onneksi keisariajan perintöä löytyy paljon myös Helsingistä, kuten HP on ennenkin todennut. Yksi niistä on Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan (1855-1881) Aleksanteri II:n mukaan nimetty Aleksanterin teatteri Bulevardilla.

Aleksanterin teatteri rakennettiin Venäjän kenraalikuvernöörin Nikolai Adlerbergin aloitteesta ja se valmistui vuonna 1879. Venäjänkielinen teatteri oli tarkoitettu Suomessa palvelleille venäläisille virkamiehille ja upseereille. Suomen itsenäistyttyä rakennuksessa toimi Suomen Kansallisooppera ja vuodesta 1993 Aleksanterin teatteri on toiminut vierailuteatterina. Ohjelmistossa on ollut niin tanssia, näytelmiä, konsertteja, musikaaleja kuin oopperaakin.

Teatterin juuret näkyvät edelleen sen ohjelmistossa, jossa on paljon vierailevia venäläisiä tanssiryhmiä, näytelmiä ja konsertteja. Yhteistyö maailmankuulun Mariinski-teatterin kanssa käynnistyi jo 1800-luvun lopulla ja jatkuu edelleen. HP muistelee, että Mariinski olisi äskettäin valmistuneen ison remonttinsa ajaksi siirtänyt osan tuotannostaan Helsinkiin, mutta täällä ei asiasta innostuttu.

 

HP on jo vuosikausia asunut Helsingissä, mutta jostain syystä Aleksanterin teatteri on jäänyt väliin, vaikka se on kiinnostanutkin. Nyt asia korjaantui, kun menimme 7.4. katsomaan Gunilla Hemmingin kirjoittamaa näytelmää Ihanteiden aika, jonka Helsingin Sanomat on sponsoroinut oman 125-juhlavuotensa merkeissä.

Näytelmä kertoi Hesarin edeltäjän Päivälehden perustamisesta ja lehden alkutaipaleesta. Vanhana lehtihistorian harrastajana HP ei löytänyt tarinasta moitteen sijaan, pikemminkin päinvastoin. Myös näyttelijävalinnat olivat osuneet kohdalleen. Alla olevassa kuvassa vasemmalta lehden perustaja Eero Erkko (Carl-Kristian Rundman), Lauri Kivekäs (Toni Kamula) ja Juhani Aho (Matti Ristinen).

Seuraavassa kuvassa (vasemmalta) Aho, Erkko, Minna Canth (Wanda Dubiel, joka näytteli myös Erkon vaimon Maissi Erkon roolin) sekä Tekla Hultin (Ulla Raitio, myös Ida Aalbergin roolissa) pitävät hauskaa, asuista päätellen ilmeisesti näytelmän harjoitustauolla.

HP suosittelisi näytelmää kaikille kulttuurihistorian ja teatteritaiteen nälkäisille, mutta valitettavasti sen viimeinen näytäntö oli 8. huhtikuuta.

Lopuksi laitan näytille teatterissa olevan Aleksanteri II:n muotokuvan. Suuren ja pidetyn hallitsijan - vaikka hänet Pietarissa murhattiinkin - kuvaksi teos on perin vaatimaton. Katseen suunta näyttäisi kuitenkin olevan Senaatintorille, jossa suomalaisten rakastama (näin todella oli, eikä luonnehdintaa pidä jälkikäteen muuttaa) hallitsija on komeasti esillä. Varsinkin ulkomaalaiset ihmettelevät sitä, että Aleksanterin II:n patsas seisoo Suomen parhaalla paikalla, ja on siinä kestänyt idänsuhteidemme monet murrokset.