Tervehdys, Isoeno

HP sai äskettäin sisareltaan viestin, joka alkoi tämän blogin otsikon kertomalla tavalla. Sisar iloitsi siitä, että hänestä oli juuri tullut isoäiti. Samalla hän kertoi, että hänen veljestään, siis HP:stä, oli tullut isoeno. Kun HP ei ollut tätä termiä aiemmin kuullut käytettävän, hän tarkasti asian googlesta. Nykysuomen sanakirja ei sanaa tuntenut, mutta google paljasti, että isoeno kyllä tunnettiin: se on lapsen äidin veli. Eli nyt tämäkin tiedetään.

"Pikkupoikien" isot harppaukset

Sakken ja Jaakon saavutuksia viime viikolla katsoessa palautui mieliin, että vielä jokunen vuosi sitten heitä kutsuttiin heimomme sisäisessä keskustelussa "pikkupojiksi". Näin tehtiin eroa vanhempiin sisaruksiin, jo korkeakouluissa opiskeleviin Kustiin ja Veeraan, ja kutsumanimillä on ollut ehdottoman myönteinen ja lämminhenkinen viritys. Viime vuosina nimitys on jäänyt pois käytöstä, kun pojat ovat kasvaneet miehen mittoihin. Myös koulutiellään he ovat ottaneet isoja harppauksia, kuten päättyneellä viikolla, kun Sakke siirtyi lukulomalleen valmistautumaan yo-kirjoituksiin ja Jaakosta tuli oman lukionsa niin sanotusti vanha abien jättäessä varsinaisen koulunkäyntinsä.

Helsingin penkkariajeluun torstaina osallistui yli neljä tuhatta abiturienttia ja yli sata autoa. Ilma oli sikäli koleinen, että tuuli oli ajoittain myrskylukemissa. Sakken koulun autosta HP sai varsin onnistuneen kuvan, kun Yle lähetti sen alueuutisissaan. Kun ajot oli ajettu, Ulla ja HP siirtyivät kipin kapin läheiseen Kappeliin nauttimaan rommitotit.

Jaakon Vanhojen tanssit olivat sitten perjantaina. Niissä emme olleet mukana kun läsnäolo oli rajoitettu kolmeen. Mutta Satu, Juha ja Veera nauttivat perinteisestä hienosta tunnelmasta Kaitaan lukiossa Espoossa. Alla olevat kuvat ovat Satun ottamia ja Juhan lähettämiä.

Komeat ovat olleet juhlat. Parhaat onnittelut ja menestystä. Sakkella juhlat vielä jatkuvat, sillä huomenna hänen abiryhmänsä suuntaa kahden päivän matkalle Tallinnaan.

Casa Largo ja kaksi kenraalia

HP ja Ulla olivat tiistaina aterioimassa Casa Largossa, joka on S-ryhmään kuuluva espanjalaistyyppinen ravintola legendaarisen Vaakunan katutasolla. Kuinkas sattuikaan, valitsimme ruoaksi valikoiman tapaksia, muun muassa grillatut jättikatkaravut ja mustekalat, vahvasti valkosipulilla maustettuina. Jälkiruoaksi otimme Irish Coffeen.

Kun olimme ruokailleet, seuraamme liittyi lankoveli Pentti, joka toi HP:lle kenraali Ari Puheloisen uunituoreet muistelmat. Etukäteen olimme sopineet, että arvioimme kirjan jahka HP on se lukenut. Se taas vaatii uuden session hyvän mallasviskin ääressä. Kirjan otsikko on hyvin houkutteleva, Sotilas ja työmies.

Viela tästä Casa Largosta. Sehän tarkoittaa isoa taloa, ja sillä varmaan halutaan viitata Vaakunan koko komeuteen. Talohan valmistui 1940-luvun loppuvuosina hotelliksi ja tavarataloksi. Kun HP kirjoitti SOK:n 75-vuotishistorian Yhdessä enemmän - SOK vuosina 1904-1979, hän kirjoitti Vaakunan talosta, että se valmistui Suomen parhaalle liikepaikalle. Tätä arviota ei ole tarpeen edelleenkään korjata.

Loistava Armfelt ja herttuan pöytäkello

Kuten edellisestä blogista kävi ilmi, Reitzin museo oli tulvillaan upeita maalauksia ja muita taideteoksia. HP:hen teki syvimmän vaikutuksen komea pöytäkello, jonka oli valmistanut kelloseppä Benedict Miller Augsburgissa 1640. Prossista valetussa ja kullalla päällystetyssä kellossa oli neljä koneistoa, jotka näyttivät siis neljää eri aikaa. Augsburgista kello löysi tiensä Kuurinmaan herttuan palatsiin nykyisessä Latviassa. Sieltä kello tuli Suomeen kun tunnettu aatelismies ja eurooppalaisten hovien hurmuri Gustaf Mauritz Armfelt sai sen palkkioksi palveluksistaan Kuurinmaan herttuan leskeltä joskus 1700-luvulla. Reitzin säätiö osti pari sataa vuotta myöhemmin kellon Armfeltin suvulta, mihin hintaan, sitä HP ei tiedä, mutta kellon vakuutusarvo on yli miljoona euroa, enemmän kuin minkään muun Reitzin museon taideteoksen.

Kuurinmaa oli aikanaan Baltian strategisesti ja taloudellisesti tärkeimpiä alueita, jonka asukkaista, varsinkin yläluokasta, iso osa oli vuosisatojen ajan saksalaista. Kuurinmaan herttuakunta oli voimissaan 1500-luvulta 1700-luvun loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana ja vielä 1919 Saksa piti Kuurinmaata halussaan. Keisarikunnalla oli jopa halua elvyttää Kuurinmaan herttuakunta osana omaa Saksalle suopeiden ruhtinaiden hallitsemaa puskurivyöhykettä Venäjää vastaan. Keisari Wilhelm II:n tiedetään harkinneen itselleen Kuurinmaan herttuan titteliä. Ja mahdollista on, että kreivi Rüdiger von der Goltz, joka oli vanhaa ja arvostettua preussilaista aatelia, näki itsensä uutena Kuurinmaan herttuana siinä vaiheessa kun hän puhdisti Latviaa bolsevikeista maailmansodan loppukahinoissa Suomen-retkensä jälkeen.

Mahdatko tietää, kuka oli Lauri Reitz?

No, päättyneellä viikolla selvisi, että Reitz (1893-1959) oli rakennusmestari, grynderi sekä taide- ja antiikkiesineiden keräilijä. Hänen isänsä oli kirjuri rautateilla ja äitinsä ompelija, alkuun elivät Kuopiossa ja lopulta Helsingissä, missä Lauri kävi viisi luokkaa normaalilyseota.Hän valmistui rakennusmestariksi 1914, oli ensin Helsingin kaupungin rakennusmestarina ja sitten Kulosaaren huvilayhdyskunnan rakennusmestarina. Reitz ryhtyi rakennusurakoitsijaksi vuonna 1921. Hän rakennutti 1927–1952 parikymmentä asuinkerrostaloa, useimmat Töölöön, sekä elokuvateattereita, kahviloita ja huviloita.

Nopeasti kasvavassa Helsingissä grynderi väkisinkin rikastui, ja 1930-luvulla Reitz sijoitti varojaan taide- ja antiikkiesineisiin. Hän keräsi maalauksia, antiikkihopeaa, posliiniesineitä, vanhoja aseita, soittimia, kelloja, kirjoja ja antiikkihuonekaluja. Reitz rakennutti 1938 Eteläinen Hesperiankatu 22:teen Jalmari Peltosen suunnitteleman funkiskerrostalon jonka hän itse omisti. Hänen taidekokoelmansa sijoitettiin taloon. Talossa toimi leffateatteri Kino Ritz, joka sai nimensä Reitzin mukaan. Yksi talon nähtävyyksistä on taiteilijaravintola Elite, joka on pitkään keikkunut Suomen parhaiden ravintoloiden listalla. Reitzin leski Maria Reitz perusti 1971 testamentillaan Lauri ja Lasse Reitzin säätiön, joka ylläpitää 1972 avattua taidemuseota Reitzin perheen entisessä kodissa Apollonkadulla sekä kartuttaa Reitzin kokoelmia säätiön tuotoilla. Usein on käynyt niin, että kun Ateneumin rahat eivät ole riittäneet, säätiö on ostanut taulut. Museoon on vapaa pääsy ja kaksi kertaa viikossa siellä on opastettu kierros. Me tutustuimme Reitzin museoon yhdessä Ritvan ja Ilkan kanssa.

Museokierroksen jälkeen oli luontevaa siirtyä päivälliselle edellä mainittuun Eliteen, jossa naiset ottivat pääruoakseen maksaa ja miehet paikan klassikon eli Tauno Palon kermaisen sipulipihvin. Siinä sivussa ihastelimme naapuripöytään tilattuja liekitettyjä pihvejä. Päätimme, että ne tulemme nauttimaan toisella kertaa.

Waltarin tiiliskivet olivat komeita freskoja

HP lupasi viikko sitten palata vielä kerran Kansallismuseon tarjontaan. Erityisen vaikuttava oli Mika Waltarin kirjoituskone. Vaikuttava siksi, että se oli kovin pieni ja että siitä huolimatta sillä oli kirjoitettu massiivisia romaaneja, siis kooltaan isoja ja sisällöltään vaikuttavia. Ansioistaan Waltari valittiin Suomen Akatemian jäseneksi, mutta Nobelia ei hänelle suotu. Kriitikot eivät niinkään arvostaneet Waltarin historiallisia romaaneja kuten Sinuhe egyptiläistä vaan enemmänkin Suuren illuusionin kaltaisia pienempiä kirjoja. Kun Akatemian esimies, nobelisti A.I. Virtanen toivotti Waltarin tervetulleeksi Suomen viisaimpien kollegioon 1958, hän luonnehti Waltarin tiiliskiviromaaneja freskomaalauksiksi, joissa mestarillinen tyyli ja verevä kertomiskyky saavuttavat korkeimman tason.

Kansallismuseossa oli myös rivi komeita valokuvia, jotka esittivät Suomen presidenttejä. Viimeiset raamit oli varattu Sauli Niinistön seuraajalle. Ja kas vain, tällainen kuva siihen ilmaantui.

Tämän kuvan myötä HP lähettää terveiset ystävälleen Pekalle Jyväskylään. Hän kyllä tietää syyn siihen, miksi?

Puolipäiväretki asioiden ytimessä

Ulla vietti kuluneella viikolla synttäreitään. HP kattoi aamulla brunssin ja pöytää koristivat edellisenä päivänä ostetut kukat. Aamulla Ullaa muisti Whats upin kautta lähipiiri, näistä viesteistä erikoisin oli onnittelulaulu, johon osallistuivat Susanna Brysselistä, Timo Oslosta sekä Kusti ja Sakke Eirasta käsin.

Iltapäivällä aloitimme kaupunkikierroksen. Ensin kohteena oli ravintola Skiffers Viiskulmassa, jossa söimme puolikkaat pizzat. Skiffersin liuskepizzat ovat vallan maittavia. Viiskulmassa astuimme spåraan, joka vei meidät Kansallismuseon pysäkille.

Kansallismuseossa oli hieno Akseli Gallen-Kallelan näyttely, jossa saattoi ihastella taiteilijan monipuolista tuotantoa, kuten laadukkaita Kalevala-maalauksia.

Oli näyttelyssä paljon muutakin kuin Kalevalaa, kuten tunnettu Bil-Bol -automainos sekä Pariisin mailmannäyttelyn (1900) Suomen osaston pienoismalleja.

Voipi olla, että HP palaa aiheeseen vielä ensi viikolla. Mutta siitä huolimatta: Käykäähän näyttelyssä, se on auki aina huhtikuun alkuun saakka. Samalla lipulla tai museokortilla saa paljon muutakin henkisesti virkistävää nähtävää.

Ullan synttärit päättyivät niin. että menimme paikalliseen Pontus-ravintolaan illalliselle. Ulla tilasi itselleen paahdettua portobello-sientä ja HP söi miehekkäästi pippuripihvin. Hyvältä maistuivat. Ja hyvä mieli jäi koko kierroksesta.