Kirja oli taidokasta tekoa - kuvat ovat upeita, taitto erinomainen isojen ja pienempien kuvien vaihteluineen, kuvien kohteet kaikki hyvillä mielin. Lämpimät kiitokset kirjan tekijöille.
Ennen joulua valmistui kirjani "Kohti EU:n parasta maitoa". Se on kertomus siitä, miten maitohygienian hyväksi tehty iso urakka eteni 1900-luvun alusta näihin päiviin. Kirja julkistettiin Maitohygienialiiton 50-vuotisjuhlaseminaarissa 8. joulukuuta.Kirjan kannessa on kuva helsinkiläisestä maitokaupasta 1950-luvun puolivälissä. Myyjätär esittelee ylpeänä tuolloin kauppoihin tullutta pastoroitua pullomaitoa, jonka seurauksena maidon bakteeripitoisuudet ja tarttuvien tautien leviäminen saatiin vähitellen kuriin.
Ennen joulua valmistui myös päätoimittamana Sotahistoriallinen Aikakauskirja. Sen kansikuvassa on aterialla joukko venäläisiä sotavankeja, joita työskenteli tuhatmäärin suomalaisilla maatiloilla jatkosodan aikana.
Ennen joulua valmistui myös päätoimittamana Sotahistoriallinen Aikakauskirja. Sen kansikuvassa on aterialla joukko venäläisiä sotavankeja, joita työskenteli tuhatmäärin suomalaisilla maatiloilla jatkosodan aikana.
Yllä olevat kuvat otin Kaivopuiston rannassa puolenpäivän aikaan. Valoa oli sen verran, että en tarvinnut salamaa. Kuvissa näkyvä harmaa tausta on ikääntyneen penkin puuistuin.
Promootioiltamme alkoi hotellin ala-aulasta, jossa tuleva Ph.D. kuvattiin tohtorinviittansa ja tohtorinhattunsa kera. 
Kulkupelinä meillä oli koko viikon ajan Herziltä vuokrattu seitsemän hengen tila-auto (Toyota Sienna). Ihan kelpo ajoneuvo.
Alla oleva kuva on otettu Atlantan keskustassa, vanhan kaupungin liepeiltä.
Veeran luistelu oli taas askelta valmiimpaa kuin vuosi sitten. Valitettavasti vain HP:n pokkarikamera ei kyennyt taltioimaan hienoja piruetteja, akseleita ynnä muita vaikeita kuvioita. Kameran optiikka pysyi mukana vain silloin kun liike jäällä oli hillytympää.
Veera oli pukeutunut keltaiseen kilpailuasuunsa, jota hänen äitinsä oli täydentänyt perhosen siivillä.
Näytöksen jälkeen Veera tuli tapaamaan tukijoukkojaan. Meitä oli paikalla seitsemän lähiomaista.
Kun yllä olevassa kuvassa salamavalo punasi Veeran silmät, laitan mukaan myös ilman salamaa otetun kuvan.
Veeran päivä Espoon jäähallista oli pitkä (noin 8.00 - 21.00), sillä aamun harjoitusten jälkeen oli kolme kahden tunnin mittaista näytöstä, klo 12, 15 ja 18. Mutta ei hätää: Veera rakastaa lajiaan ja nauttii esiintymisestä.
Kun esityksessä oli kaksi väliaikaa, ehdimme mukavasti nauttia oopperan lämpiöön etukäteen tilatut välipalat: alkuun kuohuviiniä ja lohileipiä, myöhemmin kahvia ja leivoksia.
Eilen Helsingin yliopiston kemian opiskelijat esittivät Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakoulun juhlasalissa Otaniemessä näytelmän Virtasesta ja hänen laboratoriostaan. Ennen esitystä HP kertoi siitä, millainen mies Virtanen oli ja mikä oli hänen suhteensa TKK:hon (korkeakoulun ja koko maan ensimmäinen biokemian professori 1931-1939). Kuva jäi vähän hämäräksi kun hovikuvaaja otti sen puolesta kentästä.
Kemisti-insinööri Ilkka Pollarin kirjoittama näytelmä oli hauska ja opiskelijat esittivät sen hyvin. Alakuvassa on kohtaus, jossa Neuvostoliiton tiedemiesryhmä vieraili Virtasen laboratoriossa. Laitoksen esittelyn suoritti maisteri Jorma K. Miettinen (oikeasti esittelijä oli maisteri Olavi Nikkilä), Virtanen puolestaan käänsi vieraille selkänsä.
Entiseen tapaan meistä isistä ja lapsista otettiin iloinen valokuva. Antti-vaari ei tällä kertaa päässyt mukaan.
Kappelin uudistuminen oli onnistunut, työ oli tehty ravintolan perinteitä - ikää komeat 144 vuotta - kunnioittaen. Meitä oli Sweet Saturdayssa paikalla kahdeksan aktiivia arvioimassa muutosta.
Suurimmat muutokset oli tehty keittiössä ja wc-tiloissa, mutta myös kalusteet oli uusittu ja kristallivalojen määrää oli lisätty.
Juhlissa oli runsaasti Simon ystäviä, eniten Kajaanin Eino Leino Seurasta ja Elias Lönnrot Seurasta, joiden hallinnossa ja toiminnassa päivänsankari on aktiivisesti mukana.
Hyvä oli myös Karhu-Koplan tervehdys, jonka Olavi esitti ja jossa hän muisteli mm. opiskeluvuosiamme Turun yliopistossa ja kertoi, miten Karhu-Kopla sai alkunsa. Yhdessä (vaimot mukana) lauloimme perinteisen "Paljon onnea vaan" Simolle.
Yövyimme Kajaanin Seurahuoneella, ja kun vielä teimme matkan junalla, joka Mauno Koiviston mukaan on kaikkein sivistynein tapa matkustaa, kokonaisuus oli muutenkin onnistunut.
Näytelmä oli toteutettu oivallisesti. Tarina oli hauska, lavasteet komeat ja mukana parisenkymmentä Kaupunginteatterin huippunäyttelijää, kuten Eppu Salminen, Risto Kaskilahti, Sanna Saarijärvi ja Matti Olavi Ranin. Me nautimme esityksestä.
Näytelmän lopuksi pohdimme sitä, mikä oli esityksen opetus. Se oli siinä, että ihmisistä, jotka olivat jostain syystä ajautuneet elämän sivuraiteille, saattoi hyvinkin tulla kelpo kansalaisia: rosvoistakin yhdestä tuli Kardemumman palomestari, toisesta leipuri ja kolmannesta sirkuksen johtaja.
Perinteisen teatteripäivällisen (tällä kertaa liharullia ja muusia) söimme Jääkärinkadulla. Kun lapset myös yöpyivät isovanhempiensa luona, aamiaiseksi oli tarjolla pikkulettuja. Kusti ja Veera söivät niitä 30 kumpainenkin, me muut vähän vähemmän.
Piteli se sadetta vielä lauantainakin, mutta ei enää kaatamalla. Tunnelma markkinoilla oli leppoisa. Kuten kahdesta seuraavasta kuvasta näemme, monet kalastajat olivat ruotsinkielisiä. Kalastajat olivat Suomenlahdelta, mutta oli mukana monta myös Turun ja Ahvenanmaan saaristosta. EM-voittaja Reima Salosta (kävely) en tällä kertaa tavannut.
Kerrotaan, että kalastajat tekevät viikon mittaisilla Silakkamarkkinoilla vuoden parasta tiliään. Helsinkiläisten vahva perinne on, että näillä markkinoilla käydään ja erilaista herkkukalaa myös ostetaan. Tuli niitä Jääkärinkadullekin muutama purkki.
Silakkamarkkinoilla tapaa muutakin perinteistä ja hienoa. Alakuvan isompi alus on kaljaasi Olga, jonka sisätiloissa oli tarjolla lohikeittoa, kahvia ja kakkua. Erityisen kiehtova oli vanha kunnon saaristolaismallinen purjealus, joka toi mieleen Lasse Mårtenssonin iki-ihanan Myrskyluodon Maijan.
