Kiirettä Alfred Nobelin syntymäpäivänä

Sehän on tiedossa, että eläkeläisellä pitelee kiirettä - jopa niin ettei joka paikkaan ehdi. Näin kävi HP:lle 10. joulukuuta, joka tunnetusti on Alfred Nobelin syntymäpäivä (varsinaisesti 1833) - tunnetusti sen tähden, että tuolloin jaetaan Nobel-palkinnot komeassa juhlassa Tukholmassa. A.I. Virtanen sai omansa tasan 70 vuotta sitten. Meilläkin on näistä juhlista tullut hyvin seurattu tapahtuma: mm. Yle Fem lähetti paikanpäältä yli neljän tunnin ohjelman, jonka suosio jatkuvasti kasvaa.

Valion auditoriossa Ravitsemuksen Tutkimussäätiö, Suomalaisten Kemistien Seura ja Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica Fenniae - Virtaselle läheisiä tieteen keskustelufoorumeita - järjestivät juhlaseminaarin, jossa jaettiin 17. kerran A.I. Virtanen palkinto. Sen sai professori Hania Szajewska Varsovan lääketieteellisestä yliopistosta. Hänen tutkimusalueensa on ollut maidon osuus lasten ravinnossa.

HP:n täytyi jättää tämä tilaisuus väliin, koska hän oli jo helmikuussa lupautunut puhumaan Sipooseen, Virtasen kesälaitumille. Sipoon Nobel-tilaisuus pidettiin kunnan komeassa pääkirjastossa, joka on HP:n serkun, arkkitehti Reijo Perkon suunnittelema. Kyydin saimme ystävältämme Ilkalta, joka  oli kiinnostunut paitsi Virtasesta myös teekkaritoverinsa arkkitehtuurista.

Sipoon ylikirjastonhoitaja oli huomaavaisesti laittanut näytille ne HP:n kirjat, jotka sillä erää olivat vapaina lainaushyllyillä.

Tilaisuus oli sillä tavalla rento, että HP:tä haastatteli paikallinen kemisti, DI Sirpa Möller, ja mukana keskustelussa oli myös Virtasen pojanpoika Martti, nykyinen Joensuun tilan omistaja. A.I. Virtanen hankki ko. tilan 1933 patenttituloillaan 38-vuotiaana. Yleisö teki monia hyviä kysymyksiä. Joku myös kertoi omista AIV-kokemuksistaan, miten oli nuorena poikana kumisaappaat ja sarkahousut jalassa polkenut hapotettua rehua tiiviiksi AIV-tornissa.

Sipoosta HP ehti vielä Otavan Takkatuli-iltaan (kirjailijoille järjestettyihin pikkujouluihin), jossa iso talo oli tupaten täynnä Otavan kirjailijoita ja kustantajan edustajia. Mukavalta tuntui, kun parikin kustannuspäällikköä kyseli kiinnostuneena HP:n uudesta hankkeesta (Kreivi Rüdiger von der Goltz  ja Suomi 1918). HP tähtää siihen, että kirja olisi valmis 2017 tai 2018. Aihe tuli julkiseksi, kun Suomen Tietokirjailijat kertoi siitä kotisivuillaan, myös 10. joulukuuta.


 

Abbaa Jean Sibeliuksen juhlapäivänä

Svenska Teaternissa esitetään parhaillaan viimeisiä kertoja menestysmusikaalia Mamma Mia! joka rakentuu kaikkiaan 22:een Abban legendaarisiin piiseihin. Tarina on romanttinen kertomus siitä, miten tyttären Sofian, joka ei tiennyt kuka oli hänen isänsä, häihin tuli peräti kolme potentiaalista ehdokasta. Eikä tiennyt äiti Donnakaan, kun oli pitänyt hauskaa kaikkien  kolmen kanssa samoihin aikoihin.

Mamma Mia! nousee sympaattiseksi sukupolvitarinaksi, jota Abban laulut (yhteensä 22) kuljettavat eteenpäin. HP on nähnyt musikaalin kolmena eri versiona, ensin elokuvana, sitten New Yorkin Broadwaylla, eikä tämä Svenskanin versio jää yhtään muista jälkeen. HP:n kokemuksia Broadwaylta voit lukea blogista 29. syyskuuta 2009.

Mamma Miaa on esitetty ympäri maailmaa jo 16 vuoden ajan ja sen on nähnyt noin 60 miljoonaa ihmistä. Siitä on tehty 40 eri produktiota ja sitä on esitetty 14 eri kielellä, ensi-iloja on ollut yli 400:ssa kaupungissa. Lontoossa Mamma Mia! on esitetty noin 6500 kertaa ja Broadwaylla runsaat 5500 kertaa. Merryl Streepin ja Pierce Brosnanin (lauloivat muuten itse) tähdittämä elokuva oli 2008 katsotuin elokuva 16 maassa, muun muassa Suomessa.

Hyvä on ollut menestys Suomessakin vaikka musikaalin kesto jääkin puoleentoista vuoteen. Meidän ongelmammehan on markkinoiden pienuus, ja ehkä sekin, että Mamma Mia! esitetään ruotsiksi, torjuu supisuomalaisia.
Yritys on kuitenkin kunnioitettava ja esityspaikka hieno ja arvokas, kun 1866 valmistunut rakennus, jota uusittiin 1936, saneerattiin ja entisöitiin Mamma Mian ensi-iltaan syyskuussa 2014. Odotukset olivat kovat, sillä ennen ensi-iltaa myytiin jo 75 000 lippua. Tämän vuoden lopulla sitten näemme, mikä on Mamma Mian suomalaisversion kokonaissaldo

Teatterin johdolla meni vuosikausia hankkiessaan esitysoikeutta ja valitessaan esiintyjiä. Esimerkiksi koe-esiintymiseen tuli noin tuhat hakemusta, heistä 450 musikaaliartistia kutsuttiin koe-esiintymiseen. Huikeita lukuja. Esiintyjät ovat kaikkialta Skandinaviasta, eniten Ruotsista. Sen sijaan kaikki päätähdet ovat Suomesta, kuten Mia Hafrén ja Maria Sid. Erityisesti Hafrén lauloi kauniisti ja komeasti.
Pitäkää kiirettä, sillä esitykset loppuvat joulukuun aikana.

Itsenäisyyden kynttilät ja Susijengin kapteeni

Jääkärinkadulla vietettiin Itsenäisyyspäivää oikein pitkän kaavan mukaan alkaen juhlajumalanpalveluksesta aamulla ja päättyen Linnanjuhlien jatkoihin lähellä puoltayötä. HP sai yllä olevasta kuvasta aasinsillan siihen, mistä hän haluaa kertoa lukijoilleen. Nimittäin siitä, että Tuomiokirkon saarnassa sekä presidentin ja valtioneuvos Riitta Uosukaisen haastatteluissa nostettiin esiin se, mitä suomalaisten nyt pitäisi tehdä.

Parhaiten saman asian toi julki Linnassa haastateltu koripalloilija Shawn Huff, tummaihoinen korismaajoukkueen kapteeni. Hän pelkisti asian seuraavasti: Kaikkien suomalaisten pitäisi tehdä niin kuin Susijengi tekee. Asetetaan tavoite riittävän korkealle ja sen jälkeen kaikki tekevät parhaansa yhteisen tavoitteen eteen, kukaan ei kampita, ei estele eikä hauku toista. HP:n mielestä Huff, toisen polven suomalainen, on ennenkin kuulunut suomalaisurheilijoiden (kaikkien lajien) tyylikkäimpiin urheilijoihin, ja nyt, tämän lyhyen oppitunnin jälkeen, tuo kuva vahvistui edelleen.

Samaan sävyyn puhui myös Paavo Lipponen Itsenäisyyspäivän aattona Ylen Ykkösaamussa. Hän korosti sitä, että nykyinen hallitus on ainoalla oikealla tiellä ja sen yrityksiä kohentaa Suomen taloutta on yhdessä kaikin keinoin tuettava. Harvinaista puhetta näinä päivinä opposition suunnalta.

HP muistuttaa vielä yhdestä asiasta. Itsenäisyyspäivän tv-tarjonnassa oli myös hieno dokumentti jääkäriliikkeestä. Se tosin päättyi siihen kun jääkärit tulivat vuoden 1918 alussa Vaasaan. Jos et dokumenttia katsonut, voit tehdä sen Yle Areenassa.

The Man, the Image & the World

HP kirjoitti jutussaan 9. marraskuuta aikovansa vierailla toistamiseen valokuvan ja kuvajournalismin legendan Henri Cartier-Bressonin tuotantoa esittävässä upeassa näyttelyssä Ateneumissa. Toinen käynti oli ensimmäistäkin antoisampi. Esittelijä oli vaihtunut, ja hänen puolen tunnin johdantoluentonsa sisältö oli analyyttisempi kuin kollegansa. Toisella käynnillä oli mahdollisuus myös paneutua paremmin satojen valokuvien tarjontaan.

Mukana Ateneumissa olivat myös pitkäaikaiset - jo 1950-luvulta - ystävämme Ritva ja Ilkka, joiden kanssa nautimme kevyen illallisen Jääkärinkadulla. HP tietysti otti muutaman valokuvan ja yritti niissä ottaa opikseen Cartier-Bressonista. Tästä näkökulmasta katsottuna ensimmäinen otos hivenen epäonnistui, kun HP ei kyennyt ottamaan sitä salaa. Näin kuvasta tuli - tosin vain lievästi - tyypillinen poseerauskuva, jollaisia Cartier-Bresson pyrki välttämään.

Toinen kuva on sillä tavalla parempi, että siinä on ulottuvuutta, kun kukkien takaa ikkunasta heijastuvat sekä HP että Ilkka ja vähän muutakin. Tällaiset heijastukset ovat monien valokuvauksen oppi-isien mukaan haittoja mutta Cartier-Bresson näyttää niitä jopa tavoitelleen hakiessaan kuvilleen ilmiömäistä sommittelua. Hän ei myöskään käsitellyt kuviaan vaan luotti vanhan Leicansa optiikkaan. Tässä HP on jo pitkään ollut ranskalaisen linjoilla. Tästäkin kuvasta tulisi manipuloinnin avulla "puhtaampi" mutta todellisuus, jota Cartier-Bresson arvosti yli kaiken, olisi siitä kärsinyt.

Arvoisat lukijani. Käykää ihmeessä Ateneumissa, sillä näyttely on avoinna tammikuun loppuun. Mutta menkää joko torstaina klo 18 tai sunnuntaina klo 13; silloin voit aloittaa näyttelyyn tutustumisen kuuntelemalla asiantuntevan johdantoluennon Ateneumin Auditoriossa.

Nato on muutakin kuin aseita

Puolen viikon paikkeilla olin maanpuolustuskurssini (128.) kokouksessa, jossa aiheena oli valtakunnan huoltovarmuus. Keskustelussa nousi esiin myös sellainen näkökulma, jota HP ei ole aiemmin huomannutkaan. Naton turvatakuu, lähinnä kuuluisa 5. artikla, ei tarkoitakaan pelkästään sotilaallisia takuita (sotilaita ja aseita) vaan tukea myös huoltovarmuudessa. Tämähän on erittäin tärkeä asia varsinkin silloin kun kriisit ovat pitkäaikaisia. Jos konflikti eskaloituu oikeaksi sodaksi, ammukset loppuvat muutamassa viikossa (jotkut jo muutamassa päivässä) eikä elintarvikeomavaraisuuskaan kovin pitkään kestä.

Tästä meillä on lähihistoriasta konkreettinen esimerkki. Kun Suomi kesällä 1941 lähti jatkosotaan hakemaan hyvitystä talvisodan aluemenetyksistä - oikein muuta mahdollisuutta ei ollutkaan - aseista loppuivat ammukset jo alkusyksyllä. Myös nälkä uhkasi heti ensimmäisen sotatalven kynnyksellä. Ilman Saksasta saatua runsasta apua perikato olisi ollut edessä.

Suomella ja Saksalla ei ollut mitään paperille kirjoitettua liittosopimusta, mutta Saksa piti tärkeänä, että Suomen taistelukestävyys säilyisi. Tällä ase- ja elintarvikehuoltomme riippuvuudella Saksa pystyi sitten kolmisen vuotta ohjaamaan Suomen poliittista ja sotilaallista linjaa. Loppukesällä 1944 Kolmas valtakunta oli jo siksi paljon heikentynyt, että Suomi saattoi irtautua sodasta ilman että Saksa olisi sitä kyennyt estämään.

Veli veljen puolesta

Viime viikolla HP sai kutsun Unkari kulttuuri- ja tiedekeskukseen, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Kaisaniemessä.

Kutsun aiheena oli se, että keskuksen johtaja, tohtori Gábor Richly oli kirjoittanut tutkimuksen Unkarin suhtautumisesta talvisotaan. Kirjan kustantaja oli vanha tuttu Docendo. Teoksen otsikko, Veli veljen puolesta on lainattu Unkarin monitahoisesta avustuskampanjasta. Veljesmaamme auttoi Suomea (mm. vapaaehtoispataljoona, sotakalustoa ja humanitaarista apua) niin paljon, että määrällisesti sen ylitti vain Ruotsi. Yksi esimerkki halusta auttaa oli vuoden 1937 nobelisti Albert Szent-Györgyi, joka lahjoitti ison kultaisen Nobel-mitalinsa Suomen Punaiselle Ristille. Hän oli biokemisti ja tunsi hyvin kollegansa A.I. Virtasen, joka palkittiin nobelilla 1945.

Kuten aina Docendon julkistamistilaisuuksissa, läsnä oli iso joukko historian ammattilaisia, kuten lankoveljeni Pentti, joka nykyisina reservivuosinaan on noussut sotahistorioitsijoidemme kärkikaartiin. Seuraavassa kuvassa kirjan kirjoittaja tohtori Richly toinen oikealta.

Kuvista näkyy myös kulttuuri- ja tiedekeskuksen toinen kiinnostava aktiviteetti, unkarilaisen valokuvaajan Örs Cseten ottamia valokuvia niistä unkarilaisista, jotka 1956 asettuivat aktiiviseen itsenäisyystaisteluun Neuvostoliiton sortoa ja maahanhyökkäystä vastaan. Kuvissa oli myös niitä suomalaisia, jotka täältä käsin yrittivät eri tavoin auttaa veljeskansamme epätoivoista taistelua tässä "sivistyneen maailman murhenäytelmässä". Myös em. Virtanen lähti ripeästi mukaan. Hän kirjoitti julkilausuman, jossa Suomen tieteen ja taiteen huiput, mm. kaikki akateemikot, vaativat neuvostojoukkoja heti poistumaan Unkarista. Julkilausuma oli osoitettu YK:lle ja se lähetettiin myös tiedotusvälineille. Kaikki suomalaiset - äärimmäistä vasemmistoa lukuun ottamatta - ajattelivat samoin. Suomen johtavilla poliitikoilla, jotka sisimmässään ajattelivat Virtasen tavoin, oli täysi työ rauhoitella kuumenneita tunteita.

Seuraavana päivänä julkistamistilaisuuden jälkeen HP meni tutustumaan Cseten hienoon kuvakokoelmaan. Keskuksen pääsali oli silloin varattu, kun paikalla oli parisen kymmentä unkarilaista suomenkielen opettajaa kursseillaan. Ovensuussa päivystänyt rouva pyysi ystävällisesti tulemaan seuraavana päivänä. Johtaja Richly kuitenkin tunnisti HP:n edelliseltä päivältä ja esitti, että voisin hiljakseen, kurssilaisia häiritsemättä tutustua näyttelyyn ja myös ottaa valokuvia.

Näistä henkilökuvista laitan lähemmin näytille vain kolme suomalaista. Moni vanhemman polven lukija saattaa heidät jopa tunnistaa.

HP kehottaa jälleen blogin lukijoita tutustumaan näyttelyyn. Mutta pitäkää kiirettä, sillä se sulkeutuu 23. marraskuuta. Aihe ei tosin mihinkään karkaa, sillä tohtori Richlyllä on tekeillä kirja, jonka aineistona on näyttelyssä esillä olleet henkilöt ja heidän haastattelunsa.

Isänpäivä Ateneumissa ja Belgessä

Jo toistamiseen poikkesimme perinteestä kun emme viettäneet Isänpäivää Jääkärinkadulla. Aloitimme Ateneumista, jota valaisi kirkas tähti Ranskasta, maailmankuulu valokuvajournalismin isäksi kutsuttu Henri Cartier-Bresson (1908-2004). Myös vuosi sitten kohteemme oli Ateneum, jossa teemana oli silloin Sibelius. Päivällisen söimme Kappelissa (ks. blogi 10.11.2014).

Cartier-Bressonille valokuvaus oli keino kertoa tarinoita elämästä, vangita filmille merkityksellisiä, yllätyksellisiä ja ratkaisevia hetkiä. Hän etsi eri puolilta maailmaa - Intia oli hänen suosikkinsa - kuvia tavallisesta elämästä ja kunnioitti myös syrjäpolkujen kulkijoita...

...kuten näitä ilotyttöjä Mexico Cityssä. Näyttely on kiertänyt vuodesta 2003 maailmaa, Helsinkiin se tuli Tukholmasta.

Mustavalkoisten kuvien valot ja varjot loivat upeaa tunnelmaa. Näyttely on avoinna tammikuun loppuun 2016, joten käykää katsomassa. HP aikoo vierailla siellä toistamiseen oppiakseen jotakin valokuvauksesta.

Kierroksen päätteeksi heimomme isät ja heidän lapsensa asettuivat yhteiskuvaan Ateneum Shopin edustalle.

Seuraavat otokset ovatkin sitten Belgessä, jossa tarjolla oli Ateneumin näyttelyyn yhdistetty Taidemenu, alkuruokana simpukoita, pääruokana siikaa tai hirveä ja jälkiruoaksi useitakin vaihtoehtoja.

Päivällinen päättyi seremoniaan, jossa Susanna ja Juha ojensivat isälleen perheidensä lahjat. Kovin mieluisia olivat. HP kiittää kaikkia mukavasta päivästä, ja erikseen vielä Ullaa, jonka ideasta ja toimeenpanosta vietimme Isänpäivän 2015.