Loistava Armfelt ja herttuan pöytäkello

Kuten edellisestä blogista kävi ilmi, Reitzin museo oli tulvillaan upeita maalauksia ja muita taideteoksia. HP:hen teki syvimmän vaikutuksen komea pöytäkello, jonka oli valmistanut kelloseppä Benedict Miller Augsburgissa 1640. Prossista valetussa ja kullalla päällystetyssä kellossa oli neljä koneistoa, jotka näyttivät siis neljää eri aikaa. Augsburgista kello löysi tiensä Kuurinmaan herttuan palatsiin nykyisessä Latviassa. Sieltä kello tuli Suomeen kun tunnettu aatelismies ja eurooppalaisten hovien hurmuri Gustaf Mauritz Armfelt sai sen palkkioksi palveluksistaan Kuurinmaan herttuan leskeltä joskus 1700-luvulla. Reitzin säätiö osti pari sataa vuotta myöhemmin kellon Armfeltin suvulta, mihin hintaan, sitä HP ei tiedä, mutta kellon vakuutusarvo on yli miljoona euroa, enemmän kuin minkään muun Reitzin museon taideteoksen.

Kuurinmaa oli aikanaan Baltian strategisesti ja taloudellisesti tärkeimpiä alueita, jonka asukkaista, varsinkin yläluokasta, iso osa oli vuosisatojen ajan saksalaista. Kuurinmaan herttuakunta oli voimissaan 1500-luvulta 1700-luvun loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana ja vielä 1919 Saksa piti Kuurinmaata halussaan. Keisarikunnalla oli jopa halua elvyttää Kuurinmaan herttuakunta osana omaa Saksalle suopeiden ruhtinaiden hallitsemaa puskurivyöhykettä Venäjää vastaan. Keisari Wilhelm II:n tiedetään harkinneen itselleen Kuurinmaan herttuan titteliä. Ja mahdollista on, että kreivi Rüdiger von der Goltz, joka oli vanhaa ja arvostettua preussilaista aatelia, näki itsensä uutena Kuurinmaan herttuana siinä vaiheessa kun hän puhdisti Latviaa bolsevikeista maailmansodan loppukahinoissa Suomen-retkensä jälkeen.

Mahdatko tietää, kuka oli Lauri Reitz?

No, päättyneellä viikolla selvisi, että Reitz (1893-1959) oli rakennusmestari, grynderi sekä taide- ja antiikkiesineiden keräilijä. Hänen isänsä oli kirjuri rautateilla ja äitinsä ompelija, alkuun elivät Kuopiossa ja lopulta Helsingissä, missä Lauri kävi viisi luokkaa normaalilyseota.Hän valmistui rakennusmestariksi 1914, oli ensin Helsingin kaupungin rakennusmestarina ja sitten Kulosaaren huvilayhdyskunnan rakennusmestarina. Reitz ryhtyi rakennusurakoitsijaksi vuonna 1921. Hän rakennutti 1927–1952 parikymmentä asuinkerrostaloa, useimmat Töölöön, sekä elokuvateattereita, kahviloita ja huviloita.

Nopeasti kasvavassa Helsingissä grynderi väkisinkin rikastui, ja 1930-luvulla Reitz sijoitti varojaan taide- ja antiikkiesineisiin. Hän keräsi maalauksia, antiikkihopeaa, posliiniesineitä, vanhoja aseita, soittimia, kelloja, kirjoja ja antiikkihuonekaluja. Reitz rakennutti 1938 Eteläinen Hesperiankatu 22:teen Jalmari Peltosen suunnitteleman funkiskerrostalon jonka hän itse omisti. Hänen taidekokoelmansa sijoitettiin taloon. Talossa toimi leffateatteri Kino Ritz, joka sai nimensä Reitzin mukaan. Yksi talon nähtävyyksistä on taiteilijaravintola Elite, joka on pitkään keikkunut Suomen parhaiden ravintoloiden listalla. Reitzin leski Maria Reitz perusti 1971 testamentillaan Lauri ja Lasse Reitzin säätiön, joka ylläpitää 1972 avattua taidemuseota Reitzin perheen entisessä kodissa Apollonkadulla sekä kartuttaa Reitzin kokoelmia säätiön tuotoilla. Usein on käynyt niin, että kun Ateneumin rahat eivät ole riittäneet, säätiö on ostanut taulut. Museoon on vapaa pääsy ja kaksi kertaa viikossa siellä on opastettu kierros. Me tutustuimme Reitzin museoon yhdessä Ritvan ja Ilkan kanssa.

Museokierroksen jälkeen oli luontevaa siirtyä päivälliselle edellä mainittuun Eliteen, jossa naiset ottivat pääruoakseen maksaa ja miehet paikan klassikon eli Tauno Palon kermaisen sipulipihvin. Siinä sivussa ihastelimme naapuripöytään tilattuja liekitettyjä pihvejä. Päätimme, että ne tulemme nauttimaan toisella kertaa.

Waltarin tiiliskivet olivat komeita freskoja

HP lupasi viikko sitten palata vielä kerran Kansallismuseon tarjontaan. Erityisen vaikuttava oli Mika Waltarin kirjoituskone. Vaikuttava siksi, että se oli kovin pieni ja että siitä huolimatta sillä oli kirjoitettu massiivisia romaaneja, siis kooltaan isoja ja sisällöltään vaikuttavia. Ansioistaan Waltari valittiin Suomen Akatemian jäseneksi, mutta Nobelia ei hänelle suotu. Kriitikot eivät niinkään arvostaneet Waltarin historiallisia romaaneja kuten Sinuhe egyptiläistä vaan enemmänkin Suuren illuusionin kaltaisia pienempiä kirjoja. Kun Akatemian esimies, nobelisti A.I. Virtanen toivotti Waltarin tervetulleeksi Suomen viisaimpien kollegioon 1958, hän luonnehti Waltarin tiiliskiviromaaneja freskomaalauksiksi, joissa mestarillinen tyyli ja verevä kertomiskyky saavuttavat korkeimman tason.

Kansallismuseossa oli myös rivi komeita valokuvia, jotka esittivät Suomen presidenttejä. Viimeiset raamit oli varattu Sauli Niinistön seuraajalle. Ja kas vain, tällainen kuva siihen ilmaantui.

Tämän kuvan myötä HP lähettää terveiset ystävälleen Pekalle Jyväskylään. Hän kyllä tietää syyn siihen, miksi?

Puolipäiväretki asioiden ytimessä

Ulla vietti kuluneella viikolla synttäreitään. HP kattoi aamulla brunssin ja pöytää koristivat edellisenä päivänä ostetut kukat. Aamulla Ullaa muisti Whats upin kautta lähipiiri, näistä viesteistä erikoisin oli onnittelulaulu, johon osallistuivat Susanna Brysselistä, Timo Oslosta sekä Kusti ja Sakke Eirasta käsin.

Iltapäivällä aloitimme kaupunkikierroksen. Ensin kohteena oli ravintola Skiffers Viiskulmassa, jossa söimme puolikkaat pizzat. Skiffersin liuskepizzat ovat vallan maittavia. Viiskulmassa astuimme spåraan, joka vei meidät Kansallismuseon pysäkille.

Kansallismuseossa oli hieno Akseli Gallen-Kallelan näyttely, jossa saattoi ihastella taiteilijan monipuolista tuotantoa, kuten laadukkaita Kalevala-maalauksia.

Oli näyttelyssä paljon muutakin kuin Kalevalaa, kuten tunnettu Bil-Bol -automainos sekä Pariisin mailmannäyttelyn (1900) Suomen osaston pienoismalleja.

Voipi olla, että HP palaa aiheeseen vielä ensi viikolla. Mutta siitä huolimatta: Käykäähän näyttelyssä, se on auki aina huhtikuun alkuun saakka. Samalla lipulla tai museokortilla saa paljon muutakin henkisesti virkistävää nähtävää.

Ullan synttärit päättyivät niin. että menimme paikalliseen Pontus-ravintolaan illalliselle. Ulla tilasi itselleen paahdettua portobello-sientä ja HP söi miehekkäästi pippuripihvin. Hyvältä maistuivat. Ja hyvä mieli jäi koko kierroksesta.

Ystävien tapaaminen koronavuoden jälkeen

Kuten blogin lukijat muistavat, HP ja Ulla ilahtuivat kovasti kun saivat vuoden 2017 lopulla kutsun viettämään Uutta vuotta vanhojen opiskelu- ja assistenttikaverien kanssa. Kutsun esittivät Ulla ja Timo Joutsamo ja juhlat pidettiin heidän kotonaan Maskussa. Olihan ratkihauska tapaaminen, kuten blogista 3.1.2018 ilmenee. Tämän jälkeen otimme Uutta vuotta vastaan opiskelukaupungissamme Turusssa Ritva-Liisa ja Kalervo Hovin kotona (blogi 3.1.2019) ja vuotta myöhemmin Riitta-Liisa ja Jouko Lahteron luona (blogi 5.1.2020). Seuraava juhla jäi koronan takia pitämättä, kunnes vuoden 2022 viimeisenä päivänä kokoonnuimme Jääkärinkadulla.

Kaksi oli tässä vaiheessa jo jättäneet maallisen vaelluksensa, edellä mainittu Kalervo Hovi sekä Reino Kero. Heidän leskensä olivat paikalla, tulivat Turusta Helsinkiin onnibussilla. He myös palasivat Turkuun vielä ennen vuodenvaihdetta. Pois jäivät Lahterot, koska Riitta-Liisa toipui polvileikkauksesta. Sellaista tämä on kasikymppisten elämä.

Joutsamoiden kanssa jatkoimme vuoden 2023 puolelle, muun muassa katsellen tv-lähetystä Helsingin Kansalaistorilta. Ulla ja Timo kertoivat myös järjestävänsä seuraavat juhlat vuoden päästä. Kiitos kutsusta ja kiitos kaikille vieraille. Voimia ja terveytta vuonna 2023.

Joulun huipennus oli aattoillallinen

Meitä oli kokoontunut kaikkiaan 15 sukulaista ja ystävää Satun ja Juhan järjestämille jouluaaton illalliselle. Ero oli suuri varsinkin kahden vuoden takaiseen, jolloin HP ja Ulla viettivät aattoiltaa kahdestaan ja tapasivat pikaisesti lähipiiriään Jääkärinkadun pihalla. Pikkuisen oli ankeaa. Vuosi sitten saatoimme jo harjoitella, kun aatoksi meidät oli kutsuttu Susannan ja Timon vieraiksi ja Tapaninpäivänä olimme Satun ja Juhan luona. Nyt olimme kaikki paikalla ja yhdessäolon ilo oli ylimmillään. Korona ei ollut eristänyt ketään, ja Ukrainan sotaakaan emme jaksaneet isommin murehtia.

Hyvin muistimme sen, mitä hyvään jouluun kuuluu. Joulurauhan julistuksen olimme kuunnelleet kotonamme, yhdessä keskityimme siihen, mikä joulussa on parasta: iloiseen seurusteluun, hyvää ruokaan ja juomiin, sekä tietysti lahjoihin, joita saimme mukavasti toinen toisiltamme.

Jouluaaton kruunasi mahtava illallinen. Siinä työnjako oli ollut seuraava: Juha vastasi kaikesta tarjoilusta, kuten herkullisesta kalapöydästä, sienisalaatista ja maukkaasta kinkusta. Marja-Leena oli paistanut laatikot Jyväskylässä ja valmistanut myös kakun, Timo on varmoin ottein valinnut oikeanlaiset viinit, Ulla oli tuonut erilaisia juustoja ja Nina vastasi mätitarjonnasta. Satun roolina oli järjestää paikat ja kattaa pöydät juhlakuntoon. Veera oli avustanut vanhempiaan eri tavoin.

Vielä kuva jälkiruoasta. Se osoittaa, millä pieteetillä jouluaaton illallinen oli valmistettu ja millä se tarjoiltiin.

Satu kertoi, että tällaisten isojen ja hienojen päivällisten/illallisten järjestäminen oli aina ollut hänen haaveensa. Samaa mieltä näyttää olevan myös Juha. Isot kiitokset molemmille ja hyvää uutta vuotta kaikille mukana olleille.

Joulumme alkoi Paimiosta ja Turusta

HP kävi joulun aatonaattona Ullan ja Penan kanssa Paimion ja Turun kirkkomailla tervehtimässä vanhempiaan ja appivanhempiaan, kuten seuraavat kuvat kertovat.

Turun matkan päätteeksi nautimme joululounaan, tällä kertaa ravintola Göranissa, joka toimii Aura-joen rannalla Forum Marinumin yhteydessä. Olihan mieluisa käynti. Monipuolinen lounas suoraan kolmesta noutopöydästä (kalat, lämminruoka ja jälkiruoka). Ravintola on saanut nimensä kulttuurivaikuttaja Göran Schildtistä, jonka moottoripurjealus Daphne (valmistui 1935) koristi hienosti entisöitynä ravintolaa. Schildt purjehti yleensä Välimerellä vaimonsa kanssa, mutta joskus oli mukana myös hänen ystävänsä Alvar Aalto.

Tästä joulumme jatkui aattona Helsingissä, Pena meni kenraalin formussaan Marskin haudalle kunniavartioon ja sen jälkeen joulunviettoon tyttäriensä perheiden kanssa. Meillä oli ohjelmassa joulupäivällinen Satun ja Juhan residenssissa, mutta siitä tarkemmin seuraavassa jutussa. Kiitos Pena yhteisestä matkasta ja hienosta kyydistä.