Voimia, terveyttä ja tsemppiä

HP toivottaa kaikille ystävilleen ja bloginsa lukijoille Hyvää uutta vuotta, terveyttä ja voimia. Odotellaan rauhassa rokotetta ja tsempataan. Nautitaan läheistemme seurasta ja kilautetaan kaverille. Kuvituskuvina Ullan rakentama blinipöytä.

Tämmöinen joulu tällä kertaa

Meillä oli joulun viettoon tiukka linja: kaksistaan kotona mutta lähimpien nopea tapaaminen oli toivottavaa, kunhan pidimme turvavälit kohdallaan ja maskit päässä. Ensiksi tuli Juha Espoosta pari päivää ennen jouluaattoa. Hän toi joulukinkun, jonka olimme tilanneet Kirkkonummen Salamat -seuralta. Tässä seurassa Jaakko pelaa jääkiekkoa ja Juha on saman joukkueen huoltaja. Isällä ja pojalla on siis yhteinen harrastus, ollut jo kymmenkunta vuotta.

Samana päivänä tuli Pena joulutervehdykselle. Otimme pihapiirissä glögit ja juttelimme mukavia.

Koko heimomme kokoontui aattona klo 11.50. Kaikki olivat innolla paikalla, myös Saara. Ensiksi kuuntelimme Joulurauhanjulistuksen Turusta. Tämä on vanha perinteemme. Niin kauan kuin HP:n vanhemmat ja Ullan äiti elivät, kävimme kuuntelemassa julistuksen sekä Maamme-laulun ja Porilaisten marssin paikanpäällä.

Tämän jälkeen nautimme glögit, juttelimme kuulumiset ja toivottelimme Hyvää ja rauhaisaa joulua. Seuraavan kuvaryhmän viimeiseen kuvaan asettuivat Mamma ja Pappa sekä heidän lastenlapsensa. Ja vielä totesimme: kun noudatamme ohjeita, ensi joulun voimme sitten juhlia perinteiseen tapaan.

Jouluaaton ja joulupäivän päivälliset nautimme kahdestaan. Aaton kattaus oli edellä mainittu kinkku ja Ullan leipomat laatikot ja rosoli.

Joulupäivänä Ulla kattoi pöydän Juhan tekemillä silakoilla, joita oli neljää sorttia, perin hyvin maustettuja ja maukkaita kaikki. Alkupaloina oli kummallakin aterialla Satun leipomaa saaristolaisleipää, jossa oli katteena mätiä ja lohta.

Kiitokset kaikille käynnistä Jääkärinkadulla ja myös monista lahjoista. Odotellaan rauhassa uutta vuotta ja luotetaan siihen, että tuo viheliäinen korona taittuu. Onhan näitä ongelmia ollut ennenkin. Ja me suomalaiset olemme hyviä kestämään nimenomaan vaikeita aikoja.

Tapaninpäivän iltana HP kävi vielä ottamassa kuvan pihan joulukuusesta. Näin tuli lisää syvyttä pimeiden päivien ulkokuviin.

Halosen pojille omat huoneet

Kusti ja Sakke ovat viime vuodet pitäneet majaa Sakken varsin isossa huoneessa. Kun kummallakin on menossa opiskelussa vaativat vuodet - Kustilla korkeakoulun toinen vuosi ja Sakkella lukion ensimmäinen - pojat halusivat omaa rauhaa. Ja sellaisen saivat, kun huone jaettiin kunnolla kahtia: äänieristetty väliseinä, liukuovi ja ilmastointiventtiilit. Molempiin huoneisiin tuli lisäksi oma ikkuna, sänky, tietokonepöytä, kirjahylly ja televisio mahtuivat myös. Ulla kävi eilen katsomassa lopputulosta ja otti muutaman kuvan. Ensin kurkistamme Sakken huoneeseen:

Kusti huone oli samanlainen. Saara oli jo ehtinyt testaamaan säkyä.

Remontti kesti viikon verran, kun samalla maalattiin seinät ja katto, ja liukuovenkin asennus kesti tovin. Työn tekivät laadukkaasti Halosten luottorakentajat.

Mantilan taivaanpolun odotettu jatko

HP kirjoitti 19.9.2018 Markku Mantilan ensimmäisestä romaanista On toinenkin polku taivaaseen (Docendo, 510 sivua) seuraavasti: Kirja kertoo Peräseinäjoen Mantilanmäestä ja sen ihmisistä, pienyhteisön ja koko yhteiskunnan muutoksesta. Teksti on selkeää, jopa dekkarimaisen koukuttavaa, varsinkin henkilöhahmot ovat herkullisia. Koko tarina on huikea, mutta sellaista se muutos 1970-luvun Suomessa oli. Mantilanmäen pienyhteisöstä avautuvat näkymät laajempiin yhteyksiin kuten eduskuntaan, hallitukseen, Volvon tehtaille, jopa Lontooseen ja Pariisiin. Julkistamistilaisuudessa Mantila lupasi, että kertomus jatkuu ainakin kahden kirjan verran. Nyt kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi teoksen toinen osa Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi, kustantajana edelleen Docendo ja sivuja sama määrä, 510. Uudesta kirjasta voi hyvin kirjoittaa samalla tavalla kuin ykkösosasta, muutetaan vain 1970-luku 1980-luvuksi. HP sai kirjan Isänpäivälahjaksi Susannalta, joka oli Mantilan kollegoita Valtioneuvoston kansliassa.

Mantila (55) on ehtinyt olla monessa mukana. Hän on ollut Pohjalaisen ja Kalevan päätoimittaja, sen jälkeen valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäällikkö Riiassa. Sieltä hän palasi journalistiksi, uuden Pohjalainen-Ilkka -lehden päätoimittajaksi. Viime sunnuntaina hän vieraili AlfaTV:n ohjelmassa Tapani Ruokasen vieraana. Miehet puhuivat sekä Mantilan kirjoista että printtimedian nykyisistä ongelmista. Tunnin mittainen ohjelma oli kahden viisaan ja tyylikkään miehen pohdiskelua.

AlfaTV on suomalainen mainosrahoitteinen televisiokanava, joka aloitti toimintansa syksyllä 2012. AlfaTV:n omistaa Brilliance Communications Oy Keravalta. Kanava tavoittaa noin miljoona katsojaa viikossa. Se lähettää lähinnä kotimaisia ohjelmia painottaen maakuntien ja yli 40-vuotiaiden näkökulmaa. Ruokasen ja Mantilan keskustelun voit katsoa osoitteesta: www.permanto.fi. Vieläkin tärkeämpää on lukea Mantilan kirjat. Ne ovat hienoa, sujuvaa kaunokirjallisuutta mutta myös oiva katsaus Suomen lähihistoriaan Peräseinäjoen näkäkulmasta.

Itsenäisyyden kynttilät on sytytetty

Juhlakynttilät syttyivät Jääkärinkadulla tasan klo 18.00. Juhlaluomana meillä oli Linnan booli.<

Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa kaikille.

Laituri, jolla on henkselit

Arvoisa bloginlukija muistaa, miten myrskyt ja vedenpinnan nousu olivat kohdelleet kaltoin Toukolan rantalaituria. Sitä korjattaessa poistettiin myös laiturin keskellä ollut vankka koivu, joka myrskyn aikana toimi ikäänkuin ankkurina ja esti laiturin irtaantumisen rannasta. HP kirjoitti jo silloin, että mahtoiko tämä olla pahakin virhe (ks. blogi17.7.2020).

Syystöiden yhteydessä puute korjattiin niin, että laituri sidottiin kahdella pitkällä ja vahvalla liinalla rantakoivuihin. Työn teki mökkitalkkarimme Tapio Niemelä. Liinat HP oli kesällä saanyt Jääskeläisen Pekalta, jolla oli niitä varastossaan useampi. Nyt näyttää siltä, ettei laituri ihan hevin paikaltaan katoa. Kesäksi liinat on tarkoitus poistaa ja laittaa sitten takaisin ensi syksyllä. Tämmöistähän se kesäpaikkojen laiturien kanssa yleensäkin on - jatkuvaa tarkkailua ja pientä tai suurempaa korjausta.

Viimeinen ritari haudan lepoon

Viimeisin Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt haudattiin tänään Lappeenrannassa sotilaallisin kunnianosoituksin. Paikalla olivat muun muassa ylipäällikkö, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, puolustusministeri Antti Kaikkonen ja puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen. Mannerheim-ritarit saivat kunniansa palautuksen vuonna 1994 presidentti Martti Ahtisaarelta, joka aloitti hienon perinteen kutsumalla kaikki elossa olevat ritarit Linnan juhliin. Paasikivellä, Kekkosella ja Koivistolla ei ulkopoliittisen varovaisuuden takia tuota mahdollisuutta ollut, ja lisäksi Neuvostoliitto oli 1991 romahtanut. Vuodesta 1994 alkaen ritarit saapuivat ensimmäisinä kättelemään presidenttiä. Gerdt oli viimeisinä vuosinaan ainoa paikalle jaksanut ritari. Hautajaispäivänä hänen muistoaan kunnioitettiin myös siten, että päivä oli julistettu epäviralliseksi suruliputuspäiväksi. Ainakin Jääkärinkadulla liput liehuivat puolitangossa.

Heinäkuussa 1942 taistelulähetti, alikersantti Tuomas Gerdt palkittiin Mannerheim-ristillä, kun hän yhden vuorokauden aikana kantoi kuolettavasti haavoittuneen esimiehensä pois keskeltä tulitusta, otti viisi vankia ja johti hyökkäystä, kunnes haavoittui vaikeasti itsekin. Vastaavia tekoja hänellä on monia muitakin. Neljä kuukautta kestäneen toipumisensa jälkeen kersantiksi ylennetty Gerdt lähetettiin reserviupseerikouluun, ja sodan loppuessa hän oli vänrikki. Reservissä Gerdt yleni vielä kapteeniksi. Hän oli ritari nro 95 (kaikkiaan Marskin ritareita oli 191). Gerdt oli syvästi isänmaallinen mies, mutta venäläiselle rivisotilaalle hän ei ollut katkera. Hän ei hyväksynyt neuvostosotilaiden pilkkaa, ja tiesi, ettei sota ollut rivimiehen vika, vaikka se rivimies olikin sodassa vihollinen. ”Mie en tykkää vanja-sanasta. Enkä ryssästä. He olivat sotilaita niin kuin mekin, samanlaisia kavereita kuin mekin”, Gerdt sanoi eräässä haastattelussa.

Hankala oppilas onkin haasteellinen

Keväällä (20.3.2020) HP pohdiskeli sitä, miksi sellaiset sanat kuin haaste, haastava ja haasteellinen ovat puhekielessä yleistyneet ja tuntuvat sopivan melkein mihin tahansa käyttöön. Mielenkiintoisin on haasteellinen-sana. Sitä käytetään surutta ja tuskin koskaan ajatellaan sen kaksijakoista merkitystä, joka on vaativa, vaikea ja hankala mutta myös kiehtova ja houkutteleva. Puoli viiden jälkeen -ohjelmassa tv:ssä tiistaina haastateltiin kahta opettajaa, jotka työkseen kohtaavat hankalia oppilaita. He molemmat kutsuivat näitä oppilaitaan haasteellisiksi. Jälleen kerran tuntui siltä, että haasteellinen-sanalla haluttiin piilottaa vaikea asia, josta ei haluta puhua oikeilla nimillä. Sinänsä on tietysti hienoa, että opettaja pitää hieman vaikeaakin oppilasta itselleen pedagogis-psykologisena haasteena, joka toki voi olla myös houkutteleva. Muuten HP on sitä mieltä, että puhekielemme köyhtyy, kun tätä haastetta, haastavaa ja haasteellista sovitetaan joka paikkaan.

Kuntonurkka arkiolohuoneeseen

Jäärinkadun arkiolohuoneeksi nimettu huone on tähän saakka ollut tv-huone, kahden hengen vierashuone sekä HP:n kirjasto ja työhuone.

Kuntoa olemme viime vuodet pitäneet yllä ulkoilemalla (HP sauvakevälyllä) ja Jääkärinkadun kuntokoulussa. Nyt koronan aikana olemme jättäneet salikäynnit (2-3 kertaa viikossa) väliin. Tämän puutteen korvikkeeksi HP hankki soutulaitteen, joka sopivasti mahtui arkiolohuoneen perukoille lähelle ikkunaa, josta soudettaessa saa tarvittaessa raitista ilmaa. Laitteen pituus on 185 senttiä, leveys 55 senttiä, korkeus 70 senttiä ja paino 20 kiloa. Sen voi myös taittaa kahtia nostamalla liukukiskon ylös.

Laite on kerrassaan verraton. HP on sitä nyt soutanut muutaman tunnin ja samalla katsonut televisiota. Tunnin soutu sujuu mukavasti kun käyttää sopivan pientä vastusta ja katsoo vaikkapa Hercule Poirot -elokuvaa.

HP suosittelee soutulaitetta kaikille ikätovereilleen, ja miksei nuoremmillekin. Se vahvistaa monia lihasryhmiä (jalat, pakarat, kädet, kämmenet ja sormet, hartiat, vatsa ja selkä) sekä parantaa hapenottokykyä. HP harkitsi myös kuntopyörää, mutta soutulaite on vaikutuksiltaan monipuolisempi. Tämän nimenomaisen laitteen (Titan Life S) voit ostaa XXXL-myymälöistä tai XXXL-verkkokaupasta, josta kotiin kuljetus ei maksa kuin kympin. Eikä laitteen hintakaan ollut paha, isänpäiväviikon tarjouksena alle 400:n.

Isänpäivä kahden kattauksen taktiikalla

Kuten monet muutkin asiat, myös Isänpäivän vietto oli tällä kertaa koronavetoinen. Oli Ullan ajatus, ja myös toteutus, kattaa pöytä Jääkärinkatu 4:n pihalle. Tarjolla oli glögiä sekä herkkunyytti, jossa oli joulutorttu, pipari ja suklaakonvehti. Heimomme tuli innokkaana paikalle.

Pihajuhlamme oli jaettu koronan takia kahtia sillä tavoin, että ensin tuli Juhan perhe. Vain Veera oli työnsä takia estynyt, mutta hän muisti Pappaansa yo-kuvallaan, joka tuli postissa etukäteen.

Kun ilma oli varsin kolea, toki aurinkoinen, tapaaminen kesti vajaan tunnin. Sen jälkeen oli tunnin lämmitelytauko, mm. HP otti kuuman suihkun ja laittoi vähän vaatetta lisää. Oli Susannan perheen vuoro istahtaa glögipöytään.

HP sai Isänpäivän johdosta joitakin lahjoja, joista hän otti valokuvan, lähinnä muistoksi itselleen. Olihan mukavia lahjoja, kuten Susannan Brysselistä tuomia maukkaita oluita ja Juhan Glühwein. Illalla HP kävi käsiksi kollega Markku Mantilan uuteen kirjaan, joka tuntuu olevan vielä koukuttavampi kuin hänen edellinen romaaninsa vuodelta 2018.

Eli hyvin meni Isänpäivä näin kahden kattauksen taktiikalla. Kiitokset Ullalle järjestelyistä ja vieraille mukanaolosta. Olipa mukava nähdä iloisa ilmeitä ja vaihtaa kuulumisia. Terveyttä ja turnauskestävyyttä kaikille.

Väinö Linna - tieteen, ei taiteen akateemikko

Kirjailija Väinö Linnan syntymästä tulee joulukuussa kuluneeksi 100 vuotta. Hyvissä ajoin hänestä on tehty mediassa isoja juttuja, komeimmin häntä on muistanut Helsingin Sanomat, jonka Väinö Linnalle omistettu Teema-numero ilmestyi kuluneella viikolla. Teemassa oli monia kiintoisia kirjoituksia, HP nostaa ensi sijalle Unto Hämäläisen artikkelin Linnan ja presidentti Urho Kekkosen välisestä suhteesta, joka lopulta läheni ystävyyttä. Molemminpuolista arvostusta kuvaa se, että Linna ilmoittautui julkisesti UKK:n tukimieheksi ja tämä puolestaan myönsi Linnalle 1980 akateemikon arvon, jota akatemialautakunta oli esittänyt.

Erikoista tässä oli se, että Linna sai tieteen akateemikon arvon, ei siis taiteen, mikä olisi luontevammin istunut kansakoulupohjalta kirjoittaneelle kirjailijalle. Hämäläinen ei pohdi mistä tämä johtui. Oliko se ehkä akateemikon oma toivomus, joka oli sillä tavalla perusteltavissa, että kolmiosainen Täällä Pohjantähden alla muutti merkittävästi suomalaisten historiakuvaa sisällissodasta, koska siinä osoitettiin ymmärrystä nimenomaan hävinneille punakapinallisille. HP kirjoittaa parhaillaan tietokirjaa sisällissodasta ja siinä Pohjantähti on yksi tulokulma. Tämänhetkisessä käsikirjoituksessa lukee näin: Pohjantähti-sarja muutti sisällissodasta vallinneita käsityksiä punaista puolta ymmärtäviksi, jopa arvostaviksi kun poliittinen ilmapiiri oli siihen otollinen pitkän punamullan ja kansanrintaman aikana. Kertomus maaseudun kärsivistä ihmisistä vei lukijat mukanaan mutta samalla peitti alleen sen, mistä oikein oli kysymys. Linna ei kirjoittanut Pohjantähdelle kehystä, joka olisi taustoittanut kertomusta. Lisäksi hän käsitteli sodan valkoista puolta osin karikatyyrin keinoin, millä myös oli vaikutusta. Linnan totuus kapinasta kanonisoitui, ja historiantutkijoiden mahdollisuudet kertoa omista tuloksistaan ovat jääneet varsin ponnettomiksi.

Kun ryssästä ei saanut puhua

Viime tiistaina Ylen Teema lähetti hienon elokuvan Pedon merkki. Vuonna 1981 valmistuneen filmin oli ohjannut Jaakko Pakkasvirta ja aiheena oli jatkosodan aikainen epävarmuus siitä, mitä oli tullut tehtyä ja mitä tulisi tehdä. Pääosan esittäjät Esko Salminen ja Hannu Lauri olivat rintamakirjeenvaihtajia eli TK-miehiä. Lauri esitti Olavi Paavolaista, jonka teokseen Synkkä yksinpuhelu (1946) elokuvan hieman poukkoileva juoni perustuu. Tom Wentzell puolestaan esitti oivallisesti saksalaista upseeria

. Hyvässä elokuvassa pisti korvaan hieman se, että vihollinen ei ollut ryssä, kuten taatusti oli rintamalla 1941-1944, vaan vanja. Synkässä yksinpuhelussa, joka oli jatkosodan aikainen päiväkirja, ei ryssiä myöskään ollut vaan sana oli poistettu kun hävityn sodan jälkeen ei ollut painokelpoista puhua ryssästä. Mutta vielä vuonna 1981 sanan korvaaminen vanjalla ei oikein istunut ainakaan HP:n korvaan. Muuten HP kyllä suosittelee, että emme puhuisi ryssistä, koska sillä on selvästi halveksiva ja vihamielinen sävy - ruotsinkieliset ovat tietysti asia erikseen, koska heidän kielessään ryssä tarkoittaa venäläistä. Niille, joita tämä problematiikka kiinnostaa, HP suosittelee entisen tutkijakollegansa Kari Immosen väitöskirjaa Ryssästä saa puhua (Otava 1986). Teos käsittelee sitä, miten suomalainen julkisuus suhtautui Neuvostoliittoon vuosina 1918-1939.

Mitä yhteistä on Kekkosella ja Kustaa III:lla?

Vastaus otsikon kysymyksen on: ylivertainen älykkyys, poliittinen taitavuus sekä kyky ottaa ja hallita riskejä. Tämä arvio on HP:n arvostaman historioitsijan, professori Martti Häikiön.Hän esitti sen televisiossa (Yle Fem) muutama päivä sitten Michael Franckin dokumentissa, jossa aiheena oli Franckin kummisedan Georg C. Ehrnroothin ja Kekkosen suhde. Jori C. oli Kekkosen ajan johtavia toisinajattelijoita. Häikiö sanoi asian niin, että ennen Kekkosta pitää mennä aina 1700-luvulle, ennen kuin Suomen historiasta löytyy Kekkosen veroinen hallitsija. Hän on Kustaa III, joka hallitsi Ruotsia, johon Suomikin kuului, vuosina 1771–1792. Kustaa III palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria ja kävi sodan Venäjää vastaan 1788–1790. Lopputulos oli tasapeli, joka oli tuohon aikaa Ruotsille jo kelpo saavutus. Kustaa III:n hallituskausi jäi vähän lyhyemmäksi kuin Kekkosen, koska kuningas salamurhattiin oopperan naamaisissa. Kekkoselle ja Kustaa III:lle oli yhteistä sekin, että molempia aikanaan sekä ihailtiin että vihattiin.

Kai Mykkänen ilman maskia

Kokoomus on pitkin syksyä arvostellut hallitusta epäselvästä kasvomaskilinjasta ja varsinkin sen monitulkintaisesta tiedottamisesta. Kokoomuspoliitikot osoittivat tänään, että näin epäilemättä on, kun puolueen terävin kärki, puheenjohtaja Petteri Orpo ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, marssi Säätytalon portaita kokoukseen, jossa hallituksen ja opposition oli määrä keskustella siitä, miten koronakriisi saataisiin hallintaan. Orpolla oli esimerkillisesti maski kasvoilla mutta Mykkäsellä vähemmän esimerkillisesti ei. Turvaväli sen sijaan näytti olevan paremmin kunnossa, se oli noin metri mutta ei kuitenkaan kahta metriä.

Ullan sukkapiirin syyssatoa

HP on kerran ennenkin uutisoinut sukkapiiristä, johon ei nykyisin muita kuulukaan kuin Ulla. Mutta tuotto on näinkin ollut hyvä, vai mitä sanotte seuraavasta kuvasta, jonka HP otti kun Ulla viimeisteli koronakauden aikana kutomiaan sukkia naisille, miehille, nuorille ja lapsille, yhteensä 19 paria. Useimmat niistä on kudottu Päijänteellä iltaruskon aikaan.

Ullan tarkoitus on antaa sukat niitä tarvitseville, varmaankin Pelastusarmeijan joulupata on se todennäköisin vaihtoehto. Siihen mennessä sukkarivi karttuu vielä komeasti.

Marja-kurki, kukat ja Pörriäisten pesä

Kesä Päijänteellä on taas kerran taputeltu, lieneekö järjestyksessä jotain 45:s. Uusi mökkitalkkarimme Tapio Niemelä käy vielä ennen lumien tuloa puhaltamassa tippuneet lehdet pois poluilta ja terasseilta sekä puhdistamassa katot ja vesirännit. Tähän saakka Tapsa on tehnyt meillä isommat kirvesmiehen työt, ne joita HP ja pojat (Kusti ja Sakke) eivät ole ehtineet, osanneet tai jaksaneet. Mökille jäi myös metallinen kurki, jonka olemme ristineet Marjaksi, koska saimme sen kesällä 2019 Marjalta ja Matilta, kun he vierailivat mökillä. Marja-kurjelle löytyi sopiva paikka Ullan kasvimaalla, jossa se valvoo, etteivät rusakot ja linnut käy syömässä viljelmiä. Kasvimaalle Ulla kokosi myös kaikki kesän kukkaset talvea odottamaan.

Parahin lukija muistanee, miten viime kesänä Jaakko ja Sakke saivat omat Pörriäisen pesänsä, Jaakko Espoon Nuottalahteen ja Sakke Eiraan. HP ei jäänyt pekka pahemmaksi, ja niinpä hänen pesänsä odottaa kaikessa rauhassa ensi kesää. Viime kesänä kun taisi käydä niin, etteivät pörriäiset ehtineet paikalle, kun olivat kesäkuun alussa jo pesänsä valinneet.

Eipä sitten muuta kuin hyvää koronasyksyä. Pidetään maskit kasvoilla ja etäisyydet turvallisina.

Ulla uskoi löytäneensä Tulevaisuuden puunsa

Männäviikolla ajelimme Varsinais-Suomen sydänalueilla; reittinä Helsinki-Paimio-Turku-Sauvo-Karuna-Helsinki. Kyse oli kokopäiväretkestä kahden pullakahvin ja yhden pizzalounaan taktiikalla. Kävimme tervehtimässä vanhempiamme Paimion ja Turun hautuumailla. Haudat olivat ennallaan ja hyvässä kunnossa. Uudet kukkaset tietysti virkistivät näkymää.

Turusta käänsimme Citroenin kaulan kohti Karunaa, ja matkalla pysähdyimme Sauvossa, joka on Ullan isän Viljon synnyinkunta. Kun ilta oli aurinkoinen ja lämmin, söimme pizzat ravintolan ulkoterassilla. Paikka oli tyypillinen maaseudun pikku ravintola, nimeltään Bar Mansikka, jossa olimme ainoat ruokailevat asiakkaat. Mutta isoissa pizzoissa ei ollut moittimista. Söimme niitä vielä kahdesti kotonakin.

Jännityksellä odottelimme seuraavaa kohdetta, meren rannalla ja vastapäätä Kemiön saarta olevaa Ullan vanhempien rakennuttamaa kesäasuntoa. Tiesimme, että siellä olivat käyneet muutoksen tuulet. Paikan tarina on lyhykäisydessään seuraava: kesäasunto valmistui joskus 1950-luvun alussa, ja siellä viettivät kesiään ensin Ulla veljiensä kanssa, ja myös HP liittyi seuraan 1960-luvulla. Paikka oli rakas myös lapsillemme, Juha ja Susanna nauttivat siellä lapsuutensa pitkät kesät isovanhempiensa ilona. Sitten 2000-luvulla paikka siirtyi Ullan ja hänen veljiensä yhteisomistukseen. Ulla ja HP yrittivät pariinkin otteeseen ostaa paikkaa, mutta tarjoamme hinta ei ollut riittävä muille kuin Penalle. Niinpä paikka myytiin 2013 paikalliselle maanviljelijälle.

Olimme kuulleet, että uusi omistaja oli saneerannut paikkaa, mutta hyvin tunnistettavissa se oli, kun sinne yllättäen ajoimme. Isänäväkeä emme tavanneet, mutta HP rohkeni kuitenkin ottaa muutaman kuvan. Vanhan huvilan tilalle ja malliin oli rakennettu uusi, ja pituutta oli jatkettu muutama metri. Uusi laituri oli vallan komea, siinä on tilaa monille veneille. Myös rannalta ylös mökille rakennetut portaat ovat massiiviset.

Tämän männyn oksien suojaan HP:n ja Ullan veljien oli 1960-luvulla tarkoitus rakentaa rantabaari. Kesken työ jäi, pohjat sentään saimme tehtyä. Siellä ne ovat vieläkin männyn vahvojen oksien alla.

Ulla ihastui ikionnelliseksi, kun näki istuttamansa Tulevaisuuden puun, komeaksi varttuneen tammen, jollaisen silloinen KOP oli lahjoittanut kevään 1964 ylioppilaille. Myöhemmin illalla hän tutki arkistojaan ja totesi, että KOP:n tammi oli ollutkin mänty. Kun Ulla ei sitä paikan päällä muistanut, emme osanneet yo-mäntyä etsiä. Mutta löytämisen iloa ehti sentään kestää muutama tunti. Myöhemmin, tämän jutun luettuaan, Pena soitti ja täsmensi pari asiaa. Mänty oli hänen mukaansa kuusi, ja se tärkein lisäys oli: Pena oli joskus 1960-luvun alussa löytänyt metsästä kauniin pienen tammentaimen, jonka hän siirsi omalle tontille. Siellä sen kasvua vaalittiin, ja kun aika koitti, tammen ympärille kokoonnuttiin nostamaan maljoja aina kun aihetta oli. Ja ainahan sitä aihetta löytyi. Sillä tavalla tammi oli hyvinkin nimensä veroinen eli Tulevaisuuden puu.

Ja lopuksi: Airioiden entisellä kesäpaikalla on varmaan virallinen nimikin, kuten Toukola on Päijänteellä, mutta sitä ei kukaan käyttänyt vaan kaikki puhuivat Karunasta tyyliin "mennään Karunaan". Kutsumanimi tulee entisestä Karunan kunnasta, joka 1969 fuusioitui Sauvon kuntaan, josta se oli aikanaan erkaantunutkin.